Boris Johnsonin ensiesiintyminen EU:n ministerineuvostossa: Vain pientä piikittelyä

Britannian tuoreen ulkoministerin Boris Johnsonin ensiesiintyminen EU:n ministerineuvostossa Brysselissä sujui pientä piikittelyä lukuun ottamatta asiallisesti, kertoo valtiosihteeri Samuli Virtanen.

Saapuessaan kokouspaikalle Johnson vakuutteli maan pysyvän brexitistä huolimatta tärkeässä roolissa eurooppalaisessa yhteistyössä. Virtasen mukaan Johnsonin sanat yhteistyön jatkumisesta aiheuttivat pientä närää joissakin ministerikollegoissa.

– Heidän mielestään se oli ristiriitainen viesti, mutta käytös oli hyvin maltillista puolin ja toisin.

Virtanen kuvaa Johnsonia räväkäksi mutta hyvin älykkääksi ihmiseksi. Ministerit toivottivat hänet perinteistä poikkeamatta tervetulleeksi.

– Myös (EU:n ulkoministeri) Federica Mogherini sanoi puheessaan "tervetuloa, Boris", Virtanen kuvailee tunnelmaa.

Virtanen sijaisti Brysselissä ulkoministeri Timo Soinia (ps.). Valtiosihteerin mukaan Soini ei päässyt paikalle, koska tämä on ulkomailla hyvän ystävänsä häissä.

Virtasen mukaan ulkoministerien keskusteluissa nousivat esiin erityisesti Nizzan terrori-isku sekä Turkin tilanne.

EU tuomitsi selkein sanoin sotilasvallankaappauksen yrityksen mutta painotti samalla, että Turkin tulee pitää kiinni kansalais- ja ihmisoikeuksista.

– En usko, että yksikään EU-maa haluaa ajaa Turkkia nurkkaan, Virtanen sanoo.

Unionilla ja Turkilla on yhteistyötä, jonka ei haluta kärsivän liiaksi kriisistä. 

Räväkät kolumnit muodostuivat taakaksi 

Boris Johnsonin varovaisemmaksi muuttuneesta linjasta saatiin lisää merkkejä, kun hän ilmoitti lopettavansa paljon huomiota saaneiden kolumniensa kirjoittamisen brittiläiselle The Daily Telegraph -lehdelle. Johnsonin edustajan mukaan ulkoministeri kokee, ettei kolumnin jatkaminen olisi ulkoministerin roolissa sopivaa.

Johnson oli yksi brexit-kampanjan ärhäkkäimmistä päähahmoista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan hänen kirjoitustensa sivaltavat sanankäänteet ovat muodostuneet sittemmin Johnsonille taakaksi.

Johnsonille on maksettu vuosien ajan 250000 puntaa vuodessa viikoittain ilmestyvän kolumnin kirjoittamisesta. Nykykurssilla palkkio on lähes 300000 euroa vuodessa. 

Lue myös:

    Uusimmat