Britannian tiedustelutiedot: Venäjä suunnittelee lavastettua kansanäänestystä Hersoniin

Britannian puolustusministeriön tiedusteluraportin mukaan Venäjä suunnittelee Ukrainan Hersoniin lavastettua kansanäänestystä, jonka tavoitteena olisi oikeuttaa Venäjän miehitys.

Ukrainan eteläosassa sijaitseva Herson on ministeriön mukaan avainasemassa Venäjän tavoitteessa rakentaa maayhteys Krimille ja saada Etelä-Ukraina hallintaansa. Venäjän joukot valtasivat Hersonin maaliskuun alussa.

Ukrainan johto on jo aiemmin nostanut esiin huolta siitä, että Venäjä suunnittelisi kaupunkiin epärehellistä kansanäänestystä.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti torstaina kansalaisia Zaporizhzhjan ja Hersonin alueilla jakamasta tietojaan venäläismiehittäjille mahdollisen kansanäänestyksen lavastamisen takia.

Viikonloppuna Zelenskyi kommentoi tiedotustilaisuudessaan mahdollisen "kansanäänestyksen" vaikutusta tulitaukoneuvotteluihin.

– Jos sotilaamme tapetaan Mariupolissa ja näitä pseudokansanäänestyksiä järjestetään Hersonin alueella, Ukraina tulee vetäytymään kaikista neuvotteluista, Zelenskyi sanoi.

Vuonna 2014 Venäjä järjesti Krimillä laittoman kansanäänestyksen Venäjään liittymisestä sijoitettuaan joukkojaan alueelle.

MTV Uutiset seuraa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, pääset lukemaan tästä tuoreimmat tiedot.

Lue myös:

    Uusimmat