Brasilian maajoukkueluotsi otti kantaa Neymarin raiskauskohuun – "En halua tuomita ennenaikaisesti"

Brasilian tähtipelaaja Neymar on joutunut hiljattain suuren raiskauskohun keskelle. Myös Brasilian maajoukkueluotsi Tite otti asiaan kantaa.

Neymar joutui raiskausepäilyjen kohteeksi viime viikolla, kun eräs nimettömänä pysyvä nainen väitti Neymarin raiskanneen hänet Pariisissa 15. toukokuuta.

Naisen mukaan Neymar oli hankkinut hänelle lentoliput Pariisiin, jossa he tapasivat paikallisessa luksushotellissa. Naisen mukaan Neymar oli saapunut paikalle ”selvästi juopuneena” ja alkanut käyttäytyä aggressiivisesti. Lopulta tilanne oli edennyt hänen mukaansa raiskaukseksi.

Neymar otti rajuihin väitteisiin kantaa jo aikaisemmin omalla Instagram-tilillään julkaisemallaan videolla. Parhaillaan maajoukkueen mukana oleva Neymarin valmentaja Tite on avannut myös sanaisen arkkunsa tulenarkaan syytökseen liittyen.

– En halua tuomita ennenaikaisesti, ja jätän mieluusti asian siitä vastuullisille ihmisille. Meille ei ole vielä selvitetty faktoja, joten aika antaa meille vastaukset, Tite kommentoi asiaa Reutersin mukaan.

Brasilia valmistautuu paraikaa kesäkuun puolivälissä käynnistyvään Copa America turnaukseen. Toistaiseksi Neymariin kohdistuvat syytökset eivät vaikuta supertähden asemaan joukkueessa. Tilanteen tullen Tite pystyisi kuitenkin korvaamaan tähtihyökkääjänsä.

– Neymar on meille erittäin merkittävä, mutta ei kuitenkaan korvaamaton.

Lue myös:

    Uusimmat