Boeingin turmakonemallin ohjelmistosta paljastui jälleen uusi ongelma – lentoturvallisuuden kannalta kriittinen

Lentokonevalmistaja Boeingin turmakonemallista on löytynyt uusi ohjelmisto-ongelma, kertoo Washington Post. Yhtiö tiedotti asiasta torstaina. Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA on määrännyt Boeingin korjaamaan ongelman ennen kuin koneilla voi taas lentää.

Yhdysvaltalaisen Boeingin 737 Max -konemallin turvajärjestelmissä on epäilty olevan vikaa, sillä saman mallin kone on pudonnut lyhyen ajan sisällä sekä Indonesiassa että Etiopiassa.

Indonesiassa lokakuussa samalle konetyypille tapahtuneessa onnettomuudessa lentäjät yrittivät toistuvasti saada koneen nokkaa ylös.

Boeing luonnehtii nyt julki tullutta ohjelmistovikaa "verrattain pieneksi". Asiaa tuntevien Washington Postin lähteiden mukaan asia on kuitenkin luokiteltu lentoturvallisuuden kannalta kriittiseksi.

Boeing arvioi, että se löytää asiaan ratkaisun tulevien viikkojen aikana.

Pilotit toimivat oikein Etiopian turmakoneessa – eivät saaneet konetta hallintaan

Boeing on selvitellyt järjestelmiensä toimivuutta, ja se ilmoitti viime viikolla tehneensä päivityksiä turmakonemallinsa ohjelmistoihin. Yhdysvaltain ilmailuhallinto ei kuitenkaan pitänyt korjauksia riittävinä.

Boeingin 737 Max -konemalli on ollut laajassa lentokiellossa Etiopiassa viime kuussa sattuneen maahansyöksyn jälkeen. Kaikki koneessa olleet 157 ihmistä kuolivat. Viime vuoden lokakuussa sama konemalli putosi Indonesiassa, ja 189 ihmistä kuoli.

Etiopian viranomaiset julkistivat eilen turmatutkinnan alustavat tulokset. Niiden mukaan Ethiopian Airlinesin turmakoneen pilotit toimivat Boeingin antaminen ohjeiden mukaisesti lennon ajan, mutta eivät saaneet konetta hallintaansa, kertovat Etiopian viranomaiset.

Koneen nokka vajosi toistuvasti alas ennen sen putoamista. Tieto pohjautuu alustaviin tuloksiin turmakoneen tutkinnasta. Viranomaisten mukaan koneessa ei ilmennyt teknisiä vikoja ennen sen lähtöä.

Viranomaiset eivät nostaneet erikseen esille koneen sakkauksenestojärjestelmää, jonka aktivoitumista on pidetty turman yhtenä mahdollisena syynä. Tutkijoiden mukaan Boeingin pitää kuitenkin tarkistaa konemallin järjestelmät.

Lue myös:

    Uusimmat