Bloomberg: Danske Bankia epäillään miljardien eurojen rahanpesusta – jättisakot uhkaavat

Danske Bank -konsernin Viron-yksikön epäillään pesseen rahaa yli kahdeksan miljardin dollarin edestä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Pankkia ei ole toistaiseksi joutunut tuomioistuimeen asian tiimoilta Virossa sen koommin kuin Tanskassakaan.

Tapauksesta ollaan kuitenkin tekemässä rikosilmoitusta, ja konsernin toimitusjohtaja Thomas Borgen on esittänyt julkiset pahoittelunsa.

Rahanpesu on tapahtunut todisteita esittäneen sijoittaja Bill Browderin mukaan vuosien 2007 ja 2015 välillä.

Rahaa on Browderin mukaan pesty yli kahdeksan miljardin dollarin eli noin 6.8 miljardin euron edestä Azerbaidzaniin, Venäjälle ja Moldovaan.

Jopa neljän miljardin sakot?

Vaikka syytteitä ei ole vielä nostettu, Bloomberg on tiedustellut useilta asiantuntijoilta arvioita mahdollisista sakkosummista.

Viiden analyytikon arvauksista korkein oli noin 4 miljardia euroa ja keskiarvo noin 572 miljoonaa euroa.

Ainakin kaksi analyytikkoa arveli, että Danske Bank voi mahdollisesti selvitä kokonaan ilman sakkoja.

Lue myös:

    Uusimmat