Bidenin vierailu poiki kaksi mielenosoitusta Helsingissä – nämä olivat terveiset Yhdysvaltain presidentille

Valkohaalarit-mielenosoitus syytti Joe Bidenia Nord Steam -kaasuputkien räjäyttämisestä.

Poliisille ilmoitettiin tiistaina, ennen Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Suomen-vierailua, kahdesta pienimuotoisesta mielenosoituksesta Helsinkiin torstaisen vierailun ajaksi. Lopulta mielenosoituksia oli päivän aikana kolme.

Ensimmäisen, Valkohaalarit -nimisen tahon mielenosoitus alkoi yhden aikaan iltapäivällä Kampin Narinkkatorilla. Poliisilla ei alkuun ollut alkuun havaintoja joukosta, mutta hieman myöhemmin haalaripukuiset henkilöt kokoontuivat eduskunnan eteen yhtenäiseen riviin.

MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén oli paikalla ensimmäisessä mielenosoituksessa. Vuonna 2021 aloittaneen Valkohaalareiden edustaja Jani Tuominen vertasi MTV Uutisten Livessä Bidenia Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.

– Meidän mielestämme Biden ei ole yhtään sen parempi tyyppi kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin – USA aloittelee sotia joka puolella maailmassa. Olemme herättelemässä ajatuksia täällä, Tuominen kuvailee ja kertoo Valkohaalareiden protestoineen aiemminkin vastaavin teemoin.

– Koska Biden itse uhkasi tehdä tämän homman, ja USA:n laivastokin oli putkien päällä suunnilleen paikassa, jossa homma tapahtui, niin me olemme tätä mieltä, ja tässä on meidän statement, Tuominen jatkaa ja viittaa samalla mielenosoittajien kantamiin kyltteihin.

Kylteissä luki ”Biden blew up Nord Stream”, ”Biden räjäytti Nord Stream -putket”, jolla joukkio taas viittaa viime lokakuussa Itämerellä räjähtäneisiin Nord Steam 1 ja 2 -kaasuputkien osiin.

Tekijäksi epäiltiin ensin Venäjää. Maaliskuussa uutisoitiin, että Yhdysvaltojen tiedustelutietojen mukaan putkien räjähdysten takana saattoi olla ukrainalaismielinen ryhmä. Huhtikuussa Tanskan puolustusvoimat taas ilmoitti vahvistaneensa, että venäläinen erikoisalus liikkui Nord Stream -kaasuputkien läheisyydessä vain neljä päivää ennen putket rikkoneita räjähdyksiä.

”Biden is criminal”

“Yankie troops go home”, “Biden is criminal”, “Rauhaa – ei sotaa”. Muun muassa näitä iskulauseita Valkohaalarit julistivat.

”Pönöttävät” kylttien kannattelijat olivat hiljaa ja paikoillaan. Tuominen korostaa, että he ovat rauhanomaisesti liikkeellä.

– Me ollaan sen verran hyvin erottuva porukka, että saamme huomiota pienellä jengillä, ja tämä sopii Suomen mielenosoitus-skeneen, kun porukkaa ei välttämättä lähde isosti liikenteeseen.

– Ja tosiaan, yleensä jaamme myös flaijereita, ja joukossa on turvamiehiä ja poliiseja tsekkaamassa toimintaa.

Tuominen katsoo, että Valkohaalareihin suhtautuminen on muuttunut yleisön silmissä positiivisemmaksi.

Joukko on aiemmin prostestoinut muun muassa Ylen mukaan koronarokotteita vastaan, ilmaisseet Nato-vastustustaan ja HS:n mukaan häirinneet muun muassa vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan vaalitilaisuutta viime keväänä. Joukon takana on Sananvapaus ja perusoikeudet Suomi -niminen rekisteröity yhdistys, HS kertoo.

Tervehdys Bidenille ja Naton vastustus

Toinen mielenosoituksista alkooi kahdelta iltapäivällä Erottajalta Helsingin keskustasta. Helsingin rauhantoimintaryhmä -nimeä käyttävä joukko ilmoitti kulkevansa Erottajalta Esplanadin puiston läpi Kauppatorin päähän, siis aivan huippukokouksen kulmille.

Järjestäjän etukäteisarvion mukaan tähän kahden tunnin mielenosoitukseen osallistuisi 50–60 ihmistä.

Kokoluokaltaan toimintaryhmän mielenosoitus oli kuitenkin laajempi ja sanomaltaan äänekkäämpi kuin muut päivän mielenilmaukset. Paikalla olleen MTV Uutisten rikostoimituksen päällikön Palménin mukaan paikalla oli jopa sata mielenosoittajaa. He vastustivat Natoa ja ydinaseita ja toivottivat Bidenia kotimatkalle. 

Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porola kertoi MTV Uutisille aiemmin ryhmän vastustavan Naton tukikohtia Suomessa.

Kolmas, niin sanottu tervehdys-mielenilmaus Joe Bidenille järjestettiin Senaatintorilla aiemmin.

Keskustan läpi kulkeneen henkilöauton kyydissä olleessa uskonnollissävyitteisessä kyltissä toivotettiin presidentti tervetulleeksi Suomeen.

Juttua päivitetty 15.7.2023 kello 17.50: Korjattu toisen mielenosoituksen järjestäjätahon nimi, oikea nimi on Helsingin rauhantoimintaryhmä, ei Helsingin toimintaryhmä.

Lue myös:

    Uusimmat