Biden halusi kansaa heijastavan hallituksen – tuloksena historian tasaisin sukupuolijakauma, mukana ennätysvähän valkoisia miehiä

Senaatti aloitti Bidenin nimitysten hyväksymisen heti tämän presidenttikauden ensimmäisenä päivänä.

Yhdysvalloissa Joe Bidenin hallitus alkoi muodostua heti tuoreen presidentin ensimmäisenä työpäivänä. Bidenin ehdokas kansallisen tiedustelun johtajaksi, Avril Haines, sai ensimmäisenä Bidenin hallinnon keskeisten virkojen ehdokkaista senaatin hyväksynnän. Lisää vahvistuksia odotetaan pian.

Haines on ensimmäinen nainen kansallisen tiedustelun johtajana. Hänen nimityksensä kuvastaa laajempaa trendiä Bidenin hallituksessa, sillä hallitustaan kootessaan Biden on kiinnittänyt huomiota siihen, että se heijastaisi aiempia hallituksia paremmin Yhdysvaltain etnistä kirjavuutta ja sukupuolten tasa-arvoa.

Trumpin hallitus oli edellisiä valkoisempi

Jos varapresidentti Kamala Harrisia ei lasketa mukaan, Bidenin hallituksessa on 15 ministerin ohella yhdeksän muuta pestiä, jotka luokitellaan ministeritasoiseksi (cabinet-level).

Hallituksessa on 13 miestä ja 11 naista, mikä on tasaisin jakauma Yhdysvaltain historiassa. Hallituksen jäsenistä 12 puolestaan edustaa jotakin etnistä vähemmistöä.

–  Presidentti Bidenin hallitus heijastaa hänen lupaustaan nimittää ministeriöille johtajia, jotka heijastavat sitä maata, jota he pyrkivät palvelemaan, Valkoisen talon sivuilla sanotaan.

Yhdysvaltain väestöstä noin 13 prosenttia on mustia ja noin 18 prosenttia latinoja.

Kautta historian valtaosa hallituksen jäsenistä on ollut yleensä valkoisia miehiä. Bill Clintonin aloittaessa presidenttinä 1993 hän nimitti hallituksen, jota tuolloin suitsutettiin kaikkien aikojen monimuotoisimmaksi: siinä oli mukana neljä mustaa, kaksi latinoa ja viisi naista.

Clintonin seuraajat George W. Bush ja Barack Obama jatkoivat samaa trendiä, mutta Donald Trump käänsi kelloa taaksepäin, sillä hänen hallituksensa muodostui taas pääosin valkoisista miehistä.

Historiallisia valintoja

Bidenin hallituksessa valkoisia ei-latinotaustaisia miehiä on yhteensä kahdeksan. Heistä liikenneministeriehdokas Pete Buttigieg tekee historiaa olemalla ensimmäinen avoimesti homoseksuaali ministeri.

Monissa muissakin pesteissä tehdään historiaa. Entisestä keskuspankin pääjohtajasta Janet Yellenistä tulee esimerkiksi ensimmäinen nainen valtiovarainministerinä ja Lloyd Austinista ensimmäinen musta puolustusministeri.

Austinin nimitys sai historiallisuudestaan huolimatta myös kritiikkiä joiltain progressiivisilta aktivisteilta, jotka olisivat toivoneet näkevänsä ensimmäistä kertaa naisen puolustusministerinä.

Alejandro Mayorkas puolestaan on ensimmäinen latino kotimaan turvallisuudesta vastaavana ministerinä, ja sisäministeriehdokas Deb Haalandista tulee ensimmäinen Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluva ministeri.

Nimitysprosessi rullaa tulevina viikkoina

Monimuotoisen kabinetin kokoaminen on tulkittu myös Bidenilta kädenojennukseksi demokraattipuolueen vasemmalle siivelle, joka olisi toivonut hallitukseen enemmän selkeästi progressiivisia ääniä.

Bidenin valintoja on pidetty poliittisesti varsin turvallisina, sillä valtaosa hallituksen tulevista jäsenistä edustaa puolue-eliittiä ja poliittista keskikenttää, ja moni heistä on Obaman hallinnon veteraaneja.

Ulkoministeriehdokas Antony Blinken esimerkiksi toimi Obaman hallinnossa varaulkoministerinä. Oikeusministeriehdokas Merrick Garland taas oli Obaman ehdokas korkeimman oikeuden tuomariksi, mutta hänen nimitystään republikaanienemmistöinen senaatti ei ottanut tuolloin edes käsittelyyn.

Biden ilmoitti ehdokkaat kaikkiin hallituksensa virkoihin jo ennen kuin aloitti presidenttinä, mutta senaatin täytyy hyväksyä nimitykset, jotta he voivat aloittaa tehtävissään virallisesti. Tämä prosessi voi viedä viikkoja.

Bidenilla ei tosin pitäisi olla mitään vaikeuksia saada nimityksiään senaatista läpi, sillä demokraateilla on siellä enemmistö.

Lue myös:

    Uusimmat