Bensiinikauppiaille helpotus: Jättilaskuja ei peritäkään kauppiailta

Eläkekassa Viabekin epäonnistuneet sijoitukset eivät kaadu bensiinikauppiaiden niskaan. Sekä välimiesoikeus että vakuutusoikeus päättivät, etteivät bensiinikauppiaat joudu maksamaan heille lähetettyjä jättilaskuja.

Päätös on merkittävä yli kolmellesadalle suomalaiselle bensiinikauppiaille, joilta kassa peri 13 miljoonan euron kassavajetta laskuilla. Kauppiaista 314 valitti asiasta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan ja vaati maksujen kumoamista.

Asiaa on käsitelty työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa ja sittemmin vakuutusoikeudessa sekä välimiesmenettelyssä. Viime viikolla niin välimiesoikeus kuin vakuutusoikeuskin päätyivät siihen, ettei kauppiaiden tarvitse maksaa heille lähetettyjä laskuja.

– Tämä on erittäin merkittävä päätös kauppiaskunnalle. Moni on jäänyt odottamaan prosessin loppua ennen investointipäätösten tekemistä, sanoo Bensiinikauppiaiden ja liikennepalvelualojen liiton toimitusjohtaja Mika Hokkanen.

Liikennepalvelualojen eläkekassa Viabek ajautui selvitystilaan vuonna 2011. Tämä johtui epäonnistuneista sijoituksista, joiden todellinen arvo oli puolet oletetusta 25 miljoonasta eurosta. Puuttuvaa yli 13 miljoonan summaa oltiin perimässä kassan jäseniltä eli yksittäisiltä huoltamoyrittäjiltä. He eivät nyt siis joudu maksamaan laskuja.

Laskutusasia on nyt loppuunkäsitelty, sillä välimiesoikeuden ja vakuutusoikeuden päätökset ovat lopullisia.

Toimitusjohtaja Hokkanen uskoo, että nyt kauppiaat voivat pitkän odotusajan jälkeen suuntautua ajattelemaan tulevaisuutta.

– Uskoisin, että tämän prosessin ratkeaminen helpottaa esimerkiksi huoltamoiden sukupolvenvaihdoksia, Hokkanen sanoo.

Vakuutusoikeuden ratkaisun mukaan selvitystilassa olevan eläkekassan vakuutuskannan siirtäminen toimivaan eläkelaitokseen edellyttää ensisijaisesti kassan omaisuuden realisoimista. Vasta toissijaisesti voidaan periä kassan osakkailta lisävakuutusmaksuja. 

Yksi oikeusprosessi on edelleen kesken; eläkekassan tilinpäätösten vahvistamista käsitellään vielä korkeimmassa oikeudessa.

MTV:n 45 minuuttia-ohjelma kertoi eläkekassan selvitystilasta vuonna 2012.

Lue myös:

    Uusimmat