Benjaminin uutuuskappale käynnisti myllyn, jollaista artisti ei ole aikaisemmin urallaan kohdannut.
Laulaja Benjaminin GAY-uutuuskappale on yksi tämän hetken kuunnelluimmista suomalaisista biiseistä. Maija Vilkkumaan Ei-hittiin pohjautuva kappale julkaistiin Spotifyssa viime perjantaina, jota ennen se keikkui ja keikkuu edelleen Youtuben trendaavien videoiden kärkisijoilla.
Kappaleen lataamista Youtubeen ja Spotifyyn edelsi kuitenkin tapahtumaketju, jollaiseen Benjamin ei ollut uransa aikana koskaan aikaisemmin törmännyt.
Kaikki alkoi siitä, kun Benjamin latasi GAY-kappaleen kertosäkeen TikTok-videopalveluun kesä-heinäkuun taitteessa juhlittavan Helsinki Pride -viikon kunniaksi. Laulaja kertoi MTV Uutiset Livessä, että kappaleesta puuttui tuolloin vielä kokonaan toinen säkeistö.
– Ajatus, miksi laitoin sen sinne oli, kun minulla oli tulossa Allas Sea Poolilla kesän ainoa keikka, ja halusin vetää siellä priden kunniaksi jotai yllättävää. Ajattelin laittaa (kappaleen) TikTokiin, että se tulee jengille tutuksi, että voi ehkä laulaa vähän mukana, hän muisteli.
