BB-Tuula, 59, on selvinnyt vakavasta onnettomuudesta ja rintasyövästä: "Itkut pitää itkeä ja surut kohdata"

Tässä on uusi Big Brother -talo 8:31
Tältä näyttää uusi BB-talo - katso esittely.

59-vuotias Tuula on uuden Big Brother -talon vanhin asukas.

Big Brother Suomi -ohjelma alkoi sunnuntaina Nelosella. Yksi asukkaista on Oulussa asuva Tuula, 59, ja puhelias nainen paljasti vahvuudekseen hyvän keskustelutaidon ja positiivisuuden.

– Mieheni sanoi kerran, että pohjoiskarjalainen nainen on sellainen, että se puhuu sisään ja ulos hengittäessä ja toisinaan myös nukkuessa, Tuula nauraa.

Kolmen päiväkodin johtajana työskentelevä Tuula kuitenkin myöntää, että muiden kuuntelemista hän on joutunut harjoittelemaan. Tuula kuvailee itseään elämänjanoiseksi ja heittäytyväksi ihmiseksi.

– Olen aina halunnut kokea elämää voimakkaasti ja sen takia hain Big Brotheriin. Nautin hirveästi uusista kokemuksista vielä tässäkin iässä.

Nauravainen nainen toteaa, että positiivinen elämänasenne kumpuaa varsin raskaistakin kokemuksista. Puolen vuoden aikana vuonna 2015 hän joutui sekä vakavaan onnettomuuteen että häneltä löydettiin rintasyöpä. Tuula kertoo, kuinka itse selvisi raskaasta elämänvaiheesta.

– Vilpittömästi kohtaamalla ikävät asiat ja myöntämällä itselleen, että tällainen tilanne on nyt elämässä. Lisäksi ystävät ovat ne, jotka auttavat. Oikeastikin on tutkittu, että jos on yksikin rakastava ihminen elämässä niin se kantaa ja antaa voimaa. Itkut pitää itkeä ja surut kohdata.

Tuula pohtii, että jos yksikin Big Brotherin katsoja saa iloa ja toivoa selviytymiseen esimerkiksi sairauden kanssa, niin hän kokee ohjelmaan lähtemisen olleen oikea ratkaisu.

– Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuteen pitää hiukan katsoa. Muista sanoa hyviä asioita tässä ja nyt, koska ikinä et voi tietää tuleeko huomista, rempseä Tuula täräyttää.

Big Brotherissa on usein nähty, kuinka hiukan iäkkäämmät asukkaat on häädetty ensimmäisten joukossa, mutta 59-vuotiaalla Tuulalla on selkeä viesti kanssakilpailijoille.

–  I´m here to win

Lue myös:

    Uusimmat