Mainos

BB-Andten tunnelmat finaalin jälkeen: En mie usko tätä todeksi!

Finaaliviikolle selviytyneet Big Brother -asukkaat olivat finaalilähetyksen jälkeen onnellisia ja helpottuneita. Andte ei uskonut voittoaan todeksi.

BB-kausi tuli päätökseen perjantai-iltana. Poromies Andte ei uskonut voiton lähtevän miehen mukana Lappiin.

– No en mie usko tätä vieläkään todeksi. Kauhean huikea fiilis. Kun astuin BB-taloon, en olisi uskonut että olen talossa näin pitkään. Ja voittokin tuli. Yhdessä vaiheessa meinasin luovuttaa, Andte kertoi finaalilähetyksen päätyttyä.

– Tuntuuhan tämä nyt hyvältä. Menee varmaan aikaa, että tajuaa asian. Ei näin suurta palkintoa voi sekunnissa ymmärtää, voittaja kuvaili tuntemuksiaan.

– Voittosummalla saa monta säkkiä poronrehua, Pertti vitsaili.

Hämmentäviä ihmiskohtaamisia

Jonathanin ja Jennan fiilikset olivat sekä haikeat että helpottuneet.

– Tuntuu tosi oudolta nähdä ihmisiä. Emme ole nähneet ketään muita kolmeen kuukauteen, Jonathan purki päällimmäiset tuntemuksensa.

– Joo! Ja vielä näin paljon ihmisiä, kertoi Jenna.

Molemmat asukkaat päivittelivät kolmen kuukauden olevan tosi pitkä aika.

– Etenkin silleen, että joku sanoo koko ajan, mitä saat tehdä ja mitä et, Jonathan jatkoi.

Tuijan ja toiseksi sijoittuneen Annan fiilikset olivat onnelliset.

– Todella hyvä ja innostunut fiilis. Tosi kivaa nähdä kaverit kohta. Fiilis on hyvä, vaikka jäinkin kahdeksanneksi, Tuija kertoi.

– Olo on onnellinen ja kiitollinen, totesi Anna hämmennykseltään.

Pertti kiitteli asukkaiden ryhmähenkeä.

– Nyt olo on onnellinen siksi, että on päässyt pois. Parasta talossa oli se mahtava porukka. Operaatio Syysmyrsky jäi hienoimpana kokemuksena mieleen, Pertti sanoi.

Ulkomaailma odottaa

Joonas tunsi olonsa mahtavaksi.

– Erittäin hyvä olo. Tämä on ollut pitkä matka ja tuntuu hyvältä nähdä ihmisiä, muitakin kuin näitä BB-talossa olleita tyyppejä, Joonas totesi.

– Hauskin hetki talossa oli se, kun jumituin varastohuoneeseen ja siellä alkoi soida hissimusiikki. Siellä jammailin yksikseni sitten, mies jatkoi.

Jussi K oli myös fiiliksissä.

– Olen iloinen ja ylpeä. Tulin seitsemänneksi, mikä on omasta mielestä loistava suoritus. Olen äärimmäisen iloinen Andten voitosta, Jussi K kertoi.

– Parhaana hetkenä talosta jäi mieleen se sunnuntai-ilta, kun Dani häädettiin ja saimme palkinnoksi poikien illan. Saunoimme ja tanssimme. Se oli hauskaa, fiilisteli Jussi K.

Big Brother -asukkaat jatkoivat talon ulkopuoliseen maailmaan totuttelua.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja