Bayern Münchenin tähtitoppari joutui Lionel Messin nöyryyttämäksi, muistelee nyt hauskalla tavalla netti-ilmiöksi noussutta kömmähdystään – "Voitte lopettaa nyt"

Bayern Münchenin tähtipuolustaja Jerome Boateng muisteli hilpeästi viiden vuoden takaista kohtaamistaan Lionel Messin kanssa.

Keskiviikkona tuli viisi vuotta täyteen Barcelonan ja Bayern Münchenin Mestarien liigan huippukohtaamisesta, jossa Messi sai Boatengin naurunalaiseksi näyttävällä harhautuksellaan.

Messi ohitti Boatengin terävällä rytminvaihdoksellaan aiheuttaen samalla saksalaistähden kömpelön kaatumisen nurmen pintaan. Messi täydensi komean soolonsa iskemällä pallon verkkoon.

Boatengin kaatumisesta tehtiin aikoinaan hurja määrä pilakuvia ja videoita. Boateng on kuitenkin suhtautunut tapahtumaan huumorilla. Hänkin innostui muistelemaan viiden vuoden takaista kohtaamista Twitter-tilillään.

– Olkaa hyvä – jotakin, mille nauraa näinä päivinä. Haen sillä aikaa popkornia ja katson jälkeenpäin vuoden 2014 MM-finaalin, Boateng kirjoittaa viitaten siihen, kun Saksa kukisti Argentiinan MM-finaalissa.

– Voitte lopettaa minun merkkaamisen nyt. Tiedän, että siitä on viisi vuotta, Boateng kirjoittaa nauruhymiöiden kera.

Lue myös:

    Uusimmat