Saksan yhdeksänneksi korkeimmalla tasolla pelaava Rottach-Egern saattoi toivoa, että maan jalkapallojätti Bayern München olisi ollut vielä kesäterässä, kun joukkueet iskivät yhteen tiistaisessa harjoitusottelussa. Toisin kävi. Lopputulos oli karua luettavaa.
Kun loppuvihellys kajahti ilmoille, taululla näkyivät lukemat 27–0.
Ottelu käytiin etelä-Saksassa, Münchenin läheisyydessä sijaitsevassa Tegernseen kylässä, missä Bayern on pitänyt harjoitusleiriään. Joukkueen matka jatkuu piakkoin Aasiaan, missä se kohtaa muun muassa tuoreen Mestarien liigan voittajan Manchester Cityn.
Bayern johti tiistain harjoitusottelua puoliajalla jo 18–0. Meno jatkui tylynä myös tauon jälkeen.
Bayernin pelaajista Jamal Musiala, Marcel Sabitzer ja Mathys Tel laukoivat viisi maalia. Yhteensä 13 eri pelaajaa pääsi maalien makuun.
– Olimme prosessissa nyt pidemmällä kuin aiemmin, kun näitä pelejä on käyty. Jakso on ollut rasittava ja haastava, mutta kaikki olivat pelaamaan, Bayernin luotsi Thomas Tuchel sanoi kamppailun jälkeen.
Bayern on kohdannut perinteisesti Rottach-Egernin harjoitusleirinsä yhteydessä. Joukkueiden edellinen vääntö käyntiin vuonna 2019, jolloin Bayern oli parempi lukemin 23–0. Vuotta aiemmin Rottach-Egern onnistui kahdesti maalinteossa lopputuloksen oltua 20–2.
Bayern nappasi viime kaudella Saksan Bundesliigan mestaruuden minimaalisen eron turvin. Bayern oli Borussia Dortmundin edellä paremman maalieron turvin.
Uusimmat
-
17:08
Venäjä teki ohjusiskun korkeaan asuinrakennukseen Harkovassa
-
17:02
Alppitähdelle dopingtuomio – avautuu nyt rikkeensä taustoista
-
17:01
Kolmen hengen kuolonkolarin aiheuttaneen tuomio lieveni miehen omien vammojen takia – katso animaatio turmasta
-
16:48
Topias Muukkonen kirjoitti yhdeksän laudaturia – tätä mieltä hän on Pisa-keskustelusta
-
16:38
Suomeen kautta aikojen kovin linturyntäys – lähes 400 000 hanhea kerralla Porvooseen
-
16:36
Tuomioistuin vapautti ohjaaja Roman Polanskin kunnianloukkaussyytteestä
-
16:30
Pikkulapsi pelastettiin kuumasta autosta lukkojen takaa Tuusulassa – pelastuslaitokselta upea lohdutusteko
-
16:30
Syöpähoidot veivät kuningas Charlesilta makuaistin
-
16:25
Videota Jesse Puljujärvestä on katsottu yli 1,5 miljoonaa kertaa – oletko nähnyt hilpeän pätkän?
-
16:23
Suomeen salakuljetettuja pidettiin päiväkausia talossa, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä tai vessaa
-
15:59
Poliisi pyytää havaintoja omakotitalon tulipalosta Kouvolassa
-
15:55
Ex-TPS-hyökkääjän käytös lytättiin – kunnioittamaton ele MM-jäällä
-
15:45
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
-
15:40
Helsingin tietomurron uhreja ei kiristettäne kuin Vastaamossa, asiantuntija arvioi
-
15:30
Suomalaiset antoivat eniten yleisöääniä Israelille – Spotifyn suosituimpien listalta löytyvät kuitenkin aivan eri kappaleet
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
Lataa lisää