Bangkokin lentokentille julistettiin poikkeustila

Thaimaan hallitus on julistanut poikkeustilan mielenosoittajien valtaamille kahdelle lentokentälle Bangkokissa. Pääministeri Somchai Wongsawatin eroa vaativat mielenosoittajat kuitenkin kieltäytyvät poistumasta paikalta.

Lain mukaan poikkeustilaan julistetulla alueella väenkokoukset ovat kiellettyjä ja ihmisiä voidaan estää saapumasta paikalle. Yleensä järjestyksenpito-oikeudet annetaan poikkeustilan aikana myös armeijalle, mutta hallituksen mukaan poliisi johtaa kaikkia operaatioita lentokentillä.

Tilanne on erittäin sekava, sillä Bangkokissa kiertää huhuja sotilasvallankaappauksesta ja armeijan komentajan erottamisesta. Aiemmin päivällä pääministeri kehotti armeijaa pysymään kasarmeillaan.

Thaimaa tarjoaa sotilaskenttää korvaavaksi kentäksi

Thaimaa tarjoaa laivaston lentotukikohtaa maan itärannikolla korvaamaan mielenosoittajien sulkemia Bangkokin lentokenttiä.

U-Tapaon kenttää käyttää jo nyt osa Thaimaan kotimaanlennoista ja kansainvälisistä tilauslennoista. Kenttä sijaitsee noin 140 kilometrin päässä kaakkoon Bangkokista.

- Jos joku lentoyhtiö haluaa käyttää U-Tapaon kenttää, lähettäkää meille pyyntö, niin myönnämme heti luvan, vakuutti Thaimaan ilmailulaitoksen johtaja Chaisak Angkasuwan .

Hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat sulkeneet Bangkokin kummatkin lentokentät.

Tuhannet matkailijat ovat jääneet jumiin Bangkokiin, kun paluulentoja ei ole pystytty järjestämään. Muun muassa Finnair on joutunut jo perumaan useita lentoja kaupunkiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat