Ay-pomo tylyttää äitien työnvälitysfirmaa: Hoitovapaalla tarkoitus hoitaa lasta!

Projektitöitä korkeakoulutetuille, hoitovapaalla oleville äideille tarjoava Mamwork Oy sai toiminnastaan eilen tylyn palautteen Palvelualojen ammattiliitto PAM:in puheenjohtajalta Ann Seliniltä.

Hän vastasi yrityksen twiittiin, jossa mainostettiin yrityksen välittävän hoitovapaalla olevia asiantuntijoita yritysten projekteihin.

Yrittäjä Pia Lemmetty kertoo yrityksen blogissa olevansa erityisesti siitä, että tyrmäävä palaute tulee naisvaltaista palvelualaa edustavan liiton johtajalta.

– En voi muuta kuin ihmetellä, että tätä suurta joukkoa edustaa nainen, jonka mielestä hoitovapaalla (naisen) ainoa tehtävä on hoitaa lasta kotona. -- Pienen lapsen vanhemman ei tarvitse valita uran tai kotivanhemmuuden välillä.

Yritys tarjoaa hoitovapaalla oleville äideille töitä, joita on mahdollista tehdä viemättä lasta päivähoitoon. Tämä tapahtuu esimerkiksi jakamalla hoitovastuuta lapsen toisen vanhemman kanssa.

Selin: Keskustelu lähti lapasesta

Ann Selin kertoo MTV Uutisille saaneensa kommentin johdosta jonkin verran palautetta.

– Se (keskustelu) lähti ihan lapasesta. Tarkoitukseni ei ollut muuta kuin ihmetellä sitä, että miksi naisia, jotka ovat päättäneet jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, yritetään saada töihin. Kun he ovat jääneet pois töistä juuri siitä syystä, kotiin hoitamaan lapsiaan.

– En arvostele sitä, etteikö työelämäkontakti pitäisi säilyä. Tämä lähti ehkä vähän ihme raiteille.

Lue myös:

    Uusimmat