Aviciin, 28, kuolema järkytti ruotsalaistähden kollegoita: "Veljeni, kaipaan sinua"

Ruotsalaistähti Avicii, 28, on kuollut 1:02

Kollegat ja fanit surevat menehtynyttä Aviciita. 

Aviciina tunnettu Tim Bergling on kuollut. Hänet löydettiin kuolleena Masqatissa, Omanissa perjantaina iltapäivällä sikäläistä aikaa.

Suru-uutinen tavoitti nopeasti Berglingin ystävät ja kollegat. Sosiaalinen media täyttyi tunteikkaista viesteistä. 

– Musertavia uutisia Aviciista, kaunis sielu, intohimoinen ja erittäin lahjakas, jolla oli vielä niin paljon tehtävää, Calvin Harris kirjoitti

– Menetimme hyväsydämisen ystävän ja maailma uskomattoman lahjakkaan muusikon, David Guetta sanaili.

– Veljeni, kaipaan sinua, Steve Aoki julisti. 

– En pysty kuvailemaan miten surulliselta minusta tuntuu. Kiitos, että inspiroit minua ja miljoonia muita, Martin Garrix kommentoi. 

– Sanat eivät riitä kuvailemaan miltä minusta tuntuu, Tiësto kirjoitti Twitteriin. 

Avicii saavutti urallaan suurta kansainvälistä arvostusta. Hän ilmoitti vuonna 2016 lopettavansa keikkailun terveyssyistä.

– Ne piirit eivät olleet minua varten. Siinä oli kyse kaikesta muusta, kuin esiintymisestä ja musiikista. Ympärillä oli aina jotain ylimääräistä, mikä ei ollut minulle luontaista, kaikki ne muut artistina olemisen osat. Olen introvertti ihminen. Se oli minulle raskasta ja keräsin paljon negatiivista energiaa, Avicii pohti tuolloin.

Lue myös:

    Uusimmat