Mainos

DJ-tähti Avicii, 28, on kuollut

1:02

Aviciina tunnettu Tim Bergling on kuollut. Hän oli 28-vuotias. 

Artistin lehdistöedustaja Ebba Lindqvist tiedotti ruotsalaislehti Dagens Nyheterin mukaan asiasta perjantaina. 

– Suuren surun saattelemana joudumme ilmoittamaan, että Tim Bergling, joka tunnetaan artistinimellä Avicii, on kuollut. Hän oli Masqatissa Omanissa, ja hänet löydettiin kuolleena perjantaina iltapäivällä sikäläistä aikaa, Lindqvist kertoo Dagens Nyheterin mukaan. 

Lindqvist totesi, että Berglingin perhe on järkyttynyt, ja että he saavat surra rauhassa. Hän kertoi myös, että asiaa ei kommentoida tämän enempää julkisuuteen.

Ruotsin ulkoministeriön edustaja sanoo Expressen-lehden mukaan ministeriön olevan tietoinen, että Omanissa on kuollut ruotsalainen, noin 30-vuotias mies. Ministeriö ei kuitenkaan kommentoi aihetta enempää. 

Artisti saavutti urallaan suurta kansainvälistä arvostusta. Avicii ilmoitti vuonna 2016 lopettavansa keikkailun terveyssyistä.

– Ne piirit eivät olleet minua varten. Siinä oli kyse kaikesta muusta, kuin esiintymisestä ja musiikista. Ympärillä oli aina jotain ylimääräistä, mikä ei ollut minulle luontaista, kaikki ne muut artistina olemisen osat. Olen introvertti ihminen. Se oli minulle raskasta ja keräsin paljon negatiivista energiaa, Avicii pohti tuolloin Hollywood Reporterin haastattelussa.

Juttua korjattu kello 21.40. Avicii ilmoitti vuonna 2016 lopettavansa keikkailun, ei uraansa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja