Autovaras hyppäsi auton rattiin huoltoasemalla, naisen 4-vuotias tytär yhä kyydissä – rosvolta hämmentävä ele

Naisen auto varastettiin, pieni lapsi oli yhä kyydissä – Autovarkaalta hämmentävä ele 1:33
Nainen pysähtyi laittamaan ilmaa autonsa renkaisiin, kun varas hyppäsi autoon ja lähti ajamaan. Tytär oli yhä kyydissä.

Minneapolislainen nainen pysähtyi autollaan huoltoasemalle laittamaan lisää ilmaa renkaisiinsa. Sitten tapahtui jotain hätkähdyttävää.

Yllättäen nainen huomasi auton korin laskevan jonkin painosta. Hän kuuli auton oven sulkeutuvan ja samassa ymmärsi jonkun nousseen autoon.

– Ajattelin, että se ei missään tapauksessa ollut tyttäreni. Silloin tajusin autoni varastetun.

Tytär yhä autossa

Naisen kauhuksi auton kyydissä oli yhä naisen 4-vuotias tytär. Autoon murtautunut mies kuitenkin peruutti ja ajoi pois paikalta tästä huolimatta.

Nainen sanoo huutaneensa niin kovaa kuin pystyy ja juosseensa auton perään. Myös silminnäkijä lähti juoksemaan naisen kanssa autoa kiinni.

Sitten he näkivät, kun mies pysäytti auton läheisen kaupan parkkipaikalle. Mies astui ulos autosta, nosti lapsen autosta pois, astui itse sisään ja jatkoi matkaansa.

Poliisi löysi auton myöhemmin

Tytär Nora kertoo sanoneensa rosvolle suorat sanat.

– Tämä on äitini auto. Anna hänen autonsa takaisin.

Poliisi löysi auton myöhemmin. Varas oli vienyt kuitenkin autossa olleet kannettavan tietokoneen, lompakon ja puhelimen mukanaan.

– En välitä autostani, ottakoot autoni ja mitä haluaa. Mutta hän on korvaamaton. Olen iloinen, että hän on kunnossa ja yhä täällä, äiti sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat