Mainos

Autokoululiitto: Mopoautoilu luultua turvallisempaa – uusi laki vähentäisi koulutusta

Mopoautojen liikennevahingot johtuvat usein havaintovirheestä ja valtaosassa onnettomuuksista vältytään vakavilta loukkaantumisilta.

Tuoreen Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tutkimuksen mukaan arviolta joka kymmenes mopoauto joutuu onnettomuuteen liikenteessä. Onnettomuudet johtuvat usein mopoautoilijan havaintovirheestä. 

OTI:n tiedotteen mukaan mopoautoilu on kuitenkin luultua turvallisempaa ja valtaosa mopoautoilijoiden kolareista ei johda loukkaantumiseen. Yhteenajoissa mopoauton kuljettajan huomion kerrotaan olleen monesti muualla kuin ajamisessa. 

OTI:n tutkimuksen mukaan mopoilijoiden vahinkoriski on 2000-luvulla pienentynyt, joka käy yksiin mopokoulutuksen kehittämisen kanssa. Tutkimuksen mukaan voidaan arvioida, että mopokoulutus on lisännyt turvallisuutta liikenteessä.

Turvallisuus syntyy opetuksesta

Autokoululiiton mukaan opetuksella on suurin merkitys mopoautoilun turvallisuudelle. Vahinkoja  sattuu edelleen, ja siksi koulutusta tulisikin liiton mielestä lisätä. 

– Autokouluissa annettavalla mopokoulutuksella on erittäin merkittävä rooli lasten liikenneturvallisuuden kannalta. 15-vuotiaille on opetettava, mihin asioihin liikenteessä tulee keskittyä ja miksi. Oikeiden asioiden havainnoiminen vaatii harjoittelua, Autokoululiiton koulutuspäällikkö Rami Lamminen sanoo. 

Mopoilijoiden koulutus muuttui pakolliseksi vuonna 2011. Mopo- ja mopoautokorttia varten on opiskeltava vähintään kuusi tuntia teoriaopetusta ja kolme tuntia ajo-opetusta. Koulutus on laskenut merkittävästi mopo-onnettomuuksien määrää. 

Tällä hetkellä liikenne- ja viestintäministeriössä kaavaillaan uutta ajokorttilakia, joka poistaisi pakollisen mopokoulutuksen kokonaan. Autokoululiiton mukaan lakimuutos ei ole järkevä. 

– On täysin käsittämätöntä, että lakiesityksessä jätetään huomioimatta liikenneturvallisuuden hyvä kehitys ja tutkimustulokset, Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi toteaa.

Lähde: Autokoululiitto


---

1:06

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.