Nuoren kuskin yleisimmät mokat: Autokouluope nimeää kaksi vastakkaista "vaivaa"
Kysyimme autokoulunopettajalta, mitä mokia nuoret kuskit yleisimmin tekevät.
Tuore kuski on ymmärrettävästi kokematon tien päällä. Kysyimme autokoulunopettajalta, mitkä mahtavat olla uusien kuskien yleisimpiä mokia liikenteessä.
Ajamaan ei lähdetä
Minttu Vänni CAP-Autokoulusta pohtii, että nuori kuljettaja saattaa tehdä sen virheen, että ei kortin saatuaan uskalla lähteä ajamaan ensinkään.
Hän kannustaa ehdottomasti lähtemään tien päälle, jotta taidot kehittyisivät. Ajamaan oppii vain ajamalla.
Ei keskitytä ajamiseen
Kun autolla huristelu alkaa tuntua mukavalta, saatetaan törmätä toisenlaisiin ongelmiin. Itsevarmuutta voi olla liikaakin.
– Muistan itsekin, että kyllä siitä ajamisesta äkkiä tuli mukamas helppoa, Vänni naurahtaa.
Tällä hän viittaa siihen, autoa saatetaan ikään kuin ajaa vähän vasemmalla kädellä. Mukana voi olla häiriötekijöitä, joiden myötä keskittyminen ajamiseen herpaantuu.
Kavereita saa tietysti kuskata, mutta Vänni toivoo, että se ei liikaa häiritsisi huomiokykyä. Liikenteessä pitää muistaa oma ja muiden turvallisuus.
Kännykkä on toinen häiriötekijä, joka pitäisi jättää huomiotta, kun ajetaan. Monet lienevät kuulleen tarkkaavaisuuteen liittyvän ohjeistuksen: kun ajat, aja.
Katso myös video: Pyöräilykauden alkamisen seurauksena tien päällä kulkee monenlaista menijää
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää