Autoilijat tulkitsevat toisiaan säälimättömästi – muiden tekemiä virheitä pidetään ilkeytenä

Noin puolet suomalaisista arvioi, että tienkäyttäjien välisessä vuorovaikutuksessa on enemmän myönteisiä kuin kielteisiä piirteitä, ilmenee Liikenneturvan kyselystä.

Vastaajista 39 prosenttia kokee, että kielteiset piirteet ovat yleisempiä. Yhdeksän kymmenestä kuitenkin kertoo, että toimii itse muita kohtaan liikenteessä enemmän myönteisellä kuin kielteisellä tavalla.

– Toisten tekemät virheet tulkitaan omia virheitä helpommin pahasta tahdosta johtuviksi ja itseen kohdistetuiksi. Tämä johtuu siitä, että toisen toiminnan taustalla olevia asioita ei tiedetä, vaan arvaillaan ja tulkitaan, arvioi tulosta tiedotteessa kehittämispäällikkö Antero Lammi Liikenneturvasta.

TNS Gallupin tutkimukseen vastasi toukokuussa 1 027 henkeä, joista autoilijoita oli 79 prosenttia.

***

Liikenneraivoa ja sylkeä Koivukylässä 1:29

Lue myös:

    Uusimmat