Autoilija pakeni poliisia 160 km/h, kolaroi poliisiautoja ja ajoi aiemmin kyydissä olleen naisen jalan yli

Helsingin Vuosaaressa kaahailtiin sunnuntai-iltana poikkeuksellisen vaarallisesti.

Poliisi kertoo pysäyttäneensä myöhään eilisiltana auton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auto oli matkalla kohti pohjoista Itäväylän ja Kallvikintien risteyksestä. Auto pysähtyi tien laitaan, mutta kun partio saavutti auton, kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja ajoi karkuun.

Poliisi ehti saada auton kiinni muutama sata metriä myöhemmin Kehä 3:lta Vuosaaren sataman suuntaan erkanevassa liittymässä. Auto oli ajettu päin kaidetta, ja kuljettaja yritti saada auton irti jatkaakseen ajoa.

Kuljettaja sai auton peruutettua mutta törmäsi poliisiauton kylkeen. Auton kyydissä ollut nainen oli tuolloin jo poistunut autosta, mutta avoinna ollut matkustajan ovi kaatoi naisen maahan, ja mies ajoi naisen jalan päältä.

Miuehen pako jatkui kohti Vuosaaren satamaa tunnelissa jopa 160 kilometrin tuntivauhtia. Mies ajoi paon aikana myös vastaantulevien kaistalla ja kevyenliikenteenväylällä.

Poliisipartio onnistui lopulta pakkopysäyttämään auton noin 500 metriä Kehä 1:n ja Itäväylän risteyksen jälkeen. Sekä henkilöautoon että poliisiautoon tuli pysäytyksen yhteydessä vaurioita. Poliisi epäilee, että auto oli anastettu.

Poliisi otti kuljettajan kiinni ja vei hänet Pasilan poliisivankilaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta epäiltynä. Myös auton kyydissä ollutta naista epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Lue myös:

    Uusimmat