Auto törmäsi poliisiautoon Kiteellä – tutkitaan tapon yrityksenä

Poliisi tutkii Kiteellä tapahtunutta henkilöauton törmäystä poliisiautoon kahtena tapon yrityksenä ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Henkilöautoa kuljettaneen nuoren miehen epäillään törmänneen tahallisesti vastaantulevaan poliisin pakettiautoon valtatie 6:lla. Törmäys sattui noin puoli neljän aikaan sunnuntaiaamuna.

– Tässä vaiheessa poliisi epäilee, että törmäys oli tahallinen, sanoo rikoskomisario Pekka Jäntti Itä-Suomen poliisista.

Poliisiauton kuljettaja onnistui väistämään ja siten välttämään vakavan törmäyksen. Väistäminen johti kuitenkin siihen, että poliisiauto suistui tieltä.

Henkilöauton kuljettaja ja poliisiautossa olleet poliisit vietiin sairaalaan, mutta toinen poliiseista pääsi kotiin jo aamun aikana. Jäntin mukaan toisen poliisin ja nuoren kuljettajan vammat eivät tiettävästi ole kovin vakavia, mutta tarkkaa tietoa niiden laadusta ei vielä aamulla ollut.

Nuorella kuljettajalla ei ollut ketään kyydissään. Jäntin mukaan hän ei ole paikkakuntalainen, mutta kylläkin Itä-Suomesta.

Poliisiauton hälytyslaitteet ja kylttivalo eivät olleet toiminnassa. Autossa olleet poliisit olivat menossa tehtävälle.

Lue myös:

    Uusimmat