Auto hoipertelee liikenteessä – kuski humalassa vai puhelimessa?

Muutamat viime aikojen kolarit ovat herättäneet epäilyjä siitä, että niiden taustalla olisi kuljettajan huomion kiinnittyminen kännykkään.

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtosen tutkimusten mukaan matkapuhelimen käsittely on joskus taustasyynä, mutta se nousee harvoin tärkeimmäksi tekijäksi kuolonkolareissa. Pienemmistä onnettomuuksista tällaista tutkimustietoa ei juuri saada.

– Matkapuhelimen käsittelyn ajon aikana huomaa helposti. Monelle on varmasti tuttu näky se, kun auto liikkuu kaistalla epävarmasti, on välillä keskiviivan tuntumassa ja välillä tien reunassa, nopeus vaihtelee ja meno on muutenkin hoiperteleva. Siinä herää kysymys, onko kuljettaja humalassa vai käyttääkö hän matkapuhelinta. Yksi selitys tällaiselle ajolle on nykyään myös navigaattorin näppäily, Valtonen sanoo.

Liikenneturvan mukaan kahdeksan kymmenestä autoilijasta käyttää matkapuhelinta ajaessaan. Usein puhelinta ajon aikana käyttää joka kuudes. Hands free –laitteiden käyttäminen on nykyään pakollista, mutta riskitöntä sekään ei Liikenneturvan mukaan ole.

– Korvanapissa on omia riskejä, joita monikaan ei tule ajatelleeksi. Korvanapin käyttäminen poikkeaa puhelimen tavanomaisesta käyttämisestä, koska siihen ei ole totuttu ja johdot ovat yleensä hankalat. Puhelimeen vastaaminen ja sillä soittaminen vaatii merkittävää huomion siirtämistä pois ajamisesta. Korvanappi on mielestäni erittäin huono ratkaisu autossa. Vaikka kaikki langattomat laitteet olisivat kunnossa, silti itse puhuminen on tutkimuksen mukaan liikenneturvallisuudelle haitallista. Mitä enemmän puhelu sisältää ajattelemisen aihetta ja herättää tunteita, sitä enemmän se pidentää reaktioaikoja ja on pois liikenneturvallisuudesta, Valtonen sanoo.

Valtosen mukaan ajamisen aikana puhelin kannattaisi jättää taskuun.

– Nykyään käytössä on monenlaisia puhelinpalveluja, on vastaajia ja numerot jäävät puhelimen muistiin. Puhelimen käytön voisi jättää kokonaan väliin autoillessa. Ja jos on turvallinen paikka, siihen voi aina pysähtyä puhumaan.

Valtonen näkee kasvavana ongelma myös sen, että liikenteessä seurataan kännykästä yhä useammin sosiaalista mediaa.

– Varsinkin nuoret naiset ovat tutkimusten mukaan aktiivisimpia näiden käyttämisessä. Puhelimen käyttötavat yleensä ovat yhteydessä siihen, miten niitä käytetään liikenteessä.

Lue myös:

    Uusimmat