Australialaisnainen osti elämänsä ensimmäisen arvan – voitti heti 50 miljoonaa: "Tuntui, että saatan saada sydänkohtauksen"

Australialaisnaisen ensimmäinen arpaostos toi jättipotin.

Australialaisen ensimmäinen arpaostos osoittautui todella voitokkaaksi. Nainen oli päättänyt kokeilla ensimmäistä kertaa arvan ostoa, ja hänen kohdalleen osui miljoonapotti, kerto 9news.

Nainen oli ollut lomalla, ja päätynyt ostamaan paikallisesta sanomalehtikioskista yhden arvan.

– Ajattelin, että olisi hauskaa ottaa osaa, joten tein niin. En voi uskoa tätä. Vapisen, olen sokissa, niin sokissa, nainen kuvaili tuntemuksiaan.

Ystävä soitti ja vihjasi voiton mahdollisuudesta

Nainen ei aluksi edes tajunnut voittaneensa. Hän sai soiton ystävältään ennen kuin tarkisti arpansa.

– Hän sanoi "luulen, että se sanomalehtikioski, josta ostit kuponkisi, myi 50 miljoonaa voittaneen kupongin", nainen sanoo.

Pian kävi ilmi, että voitto todella oli osunut ensikertalaiselle.

– Sydämeni hakkaa kovaa, ravasin ympäriinsä. Tuntui, että saatan saada sydänkohtauksen, nainen kuvaili tuntojaan.

"En pysty nyt ajattelemaan selkeästi"

Voittonsa nainen pani aloittelijan tuurin piikkiin. Hän ei vielä tiennyt, mitä tekee rahoilla, mutta aikoo jatkaa työssäkäyntiä.

– Rehellisesti, en pysty nyt ajattelemaan selkeästi.

Lähde: 9news.com.au

Lue myös:

    Uusimmat