Aurinkorannikolla etsitään jo toista krokotiilia

Aurinkorannikolla Mijasissa sijaitsevan Majada Viejan alueelta on löytynyt kuollut, 2,13 metriä pitkä niilinkrokotiili. Matelija ei kuitenkaan ole sama, jota alueella on etsitty helmikuusta lähtien.

Krokotiilin etsintä aloitettiin, kun Majada Viejan tekojärven naapurustossa asuva mies ilmoitti nähneensä matelijan. Lisäksi alueelta löydettiin krokotiilin jalanjälkiä.

Aiemmin krokotiiliä epäiltiin havaintojen perusteella myös alligaattoriksi. Kuolleen krokotiilin epäillään eläneen alueella kolmisen kuukautta.

Viime viikolla kuolleena löydetyn krokotiilin jäljet eivät kuitenkaan vastaa aiempia havaintoja ja Espanjan ympäristöviranomaiset ovat käynnistäneet uudet etsinnät toisen krokotiilin paikallistamiseksi. Matelijaa etsitään esimerkiksi lämpökameroiden avulla.

Poliisi selvittää myös matelijoiden päätymistä alueelle. Todennäköisesti krokotiilit on hylätty alueelle.

Mijasin kunta suunnittelee paljon huomiota herättäneen krokotiilijahdin hyödyntämistä matkailuvalttina. Tällä hetkellä suunnitelmissa on balsamoida kuollut krokotiili ja tehdä siitä turistinähtävyys.

Espanjassa on voinut ostaa krokotiilin eläinkaupasta vuoteen 2008 saakka.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat