Koko Suomessa näkyy ensi viikon tiistaina osittainen auringonpimennys, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.
Pimennys on suurimmillaan idässä ja pohjoisessa, muun muassa Utsjoella, Sodankylässä ja Joensuussa. Länsi- ja Etelä-Suomessa pimennys on pienempi. Kuu peittää Auringon halkaisijasta Utsjoella parhaimmillaan 69 prosenttia ja Maarianhaminassa 59 prosenttia.
Osittaisia auringonpimennyksiä ei yleensä huomaa, jos niitä ei katso suoraan, sanoo Ursan tiedottaja Anne Liljeström STT:lle. Auringonpimennys etenee hitaasti, ja ihminen on tottunut siihen, että kirkkaus vaihtelee.
– Mutta jos ottaa vaikka valokuvan ympäröivästä maisemasta samoilla asetuksilla ennen pimennystä ja pimennyksen syvimmällä hetkellä ja vertaa kuvia toisiinsa, ero on selkeä, Liljeström vinkkaa.
Pimennys alkaa tiistaina noin kello 12.10 ja päättyy puoli kolmen aikaan. Syvimmillään se on noin kello 13.20.
Edellisen kerran Suomessa on nähty osittainen auringonpimennys viime vuoden kesäkuussa. Seuraava osittainen auringonpimennys koko maassa nähdään maaliskuussa 2025, mutta se ei ole yhtä syvä kuin tämänvuotinen.
– Kyllä tämä on lähivuosien pimennyksistä ihan parhaita, Liljeström sanoo.
– Tietysti ei ajankohdaltaan, koska lokakuussa usein Suomessa on pilvistä.
Lue myös: Tutkimus: Elämän löytyminen Saturnuksen kuusta aiempaa todennäköisempää – Pinnan alla vellovassa meressä tärkeä elementti?
Suurempi pimennys Suomessa nähdään seuraavan kerran elokuussa 2026, jolloin Auringosta peittyy esimerkiksi Helsingissä 83 prosenttia. Osassa Eurooppaa nähdään tuolloin täydellinen auringonpimennys.
Ei paljain silmin aurinkoon
Auringonpimennystä katsoessa silmät tulee suojata. Auringon infrapunasäteily aiheuttaa verkkokalvolla vaurioita jo muutamassa sekunnissa, eikä vahinkoa huomaa heti, Ursan tiedotteessa muistutetaan.
