Asukas heräsi valtavaan pamaukseen: Kaksi jättilohkaretta tuhosi saunan ja henkilöauton Salossa

Kallionseinämästä lohkesi kaksi valtavaa kivenlohkaretta Salossa 0:40
Katso kuvat yltä: Kallionseinämästä irronneet, valtavat kivenlohkareet saivat pahaa jälkeä aikaan Salossa.

Salossa kallioseinästä murtunut lohkare putosi noin parinkymmenen metrin matkan ja halkesi matkalla. Lohjenneet palaset päätyivät kahdelle eri pihalle tuhoten saunarakennuksen ja henkilöauton kyljen.  

Hieman ennen kuutta maanantaiaamuna irtosi Salon Halikossa sijaitsevasta kallionseinämästä suuri lohkare. Noin kahdenkymmenen metrin pudotuksessa lohkare halkesi. 

– Louhintapuolen asiantuntijoiden arvio on, että lohkare on pudotessaan osunut kallioseinään, haljennut kahtia ja palat ovat sitten kimmonneet pihoille, kertoo päivystävä palomestari Christian Antila.

Haljenneesta lohkareesta toinen pala putosi kallioseinämän vieressä sijaitsevalle tontille tuhoten sen saunarakennuksen. Toinen lohkareista lensi viereiselle tontille, jossa se osui henkilöautoon. Henkilöauton kylki tuhoutui ja auto siirtyi jonkin verran lohkareen voimasta.

– Osumasta kuului niin kova pamaus, että se herätti asukkaan ja sai tämän soittamaan hätäkeskukseen, Antila kertoo. 

Antila arvioi lohkareiden kooksi ainakin kaksi kertaa kaksi metriä. Toinen lohkareista on ainakin korkeampi kuin sen tuhoama henkilöauto.  

Syynä vaihteleva sää?

Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta tonttien asukkaat on siirretty toistaiseksi tilapäismajoitukseen. Salon kaupunki ottaa kallionseinämän kunnon tarkistuksen hoitaakseen. 

Tällä hetkellä todennäköisimpänä syynä lohkareen irtoamiselle pidetään vaihtelevaa säätä. 

– Kelit ovat vaihdelleet niin, että on satanut ja jäätynyt vuorotellen. Kallion seinämässä olevissa railoissa jää on sitten tehnyt kiilaa ja lopulta aiheuttanut murtuman, Antila kertoo tehdystä arviosta. 

Alue on toistaiseksi eristetty nauhoilla, ja kallioseinämä tarkastetaan epävakaiden kivien varalta. 

"Kuin olisi rakentanut talonsa Vesuviuksen kylkeen"

Kallionseinämä sijaitsee Salon Halikossa. Kallion päällä on alueen näkyvä maamerkki, vesitorni. 

MTV Uutisten tavoittama salolainen kertoo ihmetellleensä sitä, että talot on rakennettu niin lähelle kallionseinämää. 

– Olen kauhistellut kyseistä asuinpaikkaa useasti ohi ajaessani. Se on kuin olisi rakentanut talonsa Vesuviuksen kylkeen. Tontit ovat suoraan kallionseinämän alapuolella.

Lue myös:

    Uusimmat