Asiantuntijat: Äänet on nollattu, Stubb ja Haavisto taistelevat ison joukon sieluista – miten käy perussuomalaisten "supervoimalle"?
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on käyty. Toiselle kierrokselle etenivät kokoomuksen Alexander Stubb ja valitsijayhdistyksen sekä vihreiden tukema Pekka Haavisto.
Toimitusjohtaja Taru Tujunen Ellun Kanoista toteaa Huomenta Suomen haastattelussa, ettei ensimmäisen kierroksen tulos tullut yllätyksenä. Tujusen mielestä gallupit eivät vaikuttaneet siltä, että perussuomalaisten Jussi Halla-ahon kohonnut kannatus olisi lopulta uhannut kärkikaksikon asemaa.
Stubb ja Haavisto tunnetaan kansainvälisinä ja pitkän linjan poliitikkoina. Kummatkin ovat EU-myönteisiä ja he suhtautuvat maahanmuuttoon myönteisesti.
Tujunen pohtii, että toisella kierroksella keskustelu saattaa kääntyä arvokeskusteluun tai kotimaan politiikkaan, vaikka kotimaan politiikkaa ei varsinaisesti presidentin tehtäviin kuulu.
Toimitusjohtaja Karina Jutila E2 Tutkimuksesta pohtii, että keskusteluun saattavat nousta skenaariot, eli tulevaisuuskuvat.
– Jos meillä valitaan presidenttiä 12 vuodeksi käytännössä, niin toimintaympäristön pitkä linja ja erilaiset vaihtoehdot pitäisi tuoda julkisessa keskustelussa esille. Mitä tahansa voi kutakuinkin tapahtua. Ja olisi hirveän tärkeä kuulla, mitä ehdokkaat ajattelevat siitä ja miten he tulisivat erilaisissa tulevaisuuden vaihtoehdoissa käyttäytymään, Jutila pohtii.
Jutila toteaa, että toisella kierroksella on taas puolet äänipotista jaossa ensimmäisen kierroksen ehdokkaiden pudottua.
– Eli niistä sieluista taistellaan. Molemmat ehdokkaat varmasti painottavat siistiä ja asiallista kampanjaa. Tukijoukoissa voi tietysti kuumenemista tapahtua, Jutila toteaa.
Nyt aloitetaan alusta
Jutilan mukaan maahanmuuttokysymyksissä ja ympäristökysymyksissä pitää pystyä olemaan linjakas ja kuitenkin kyetä houkuttelemaan uusia äänestäjiä.
Tujunen huomauttaa, että käytännössä Stubbin ja Haaviston äänet ovat nollaantuneet toiselle kierrokselle mentäessä ja nyt aloitetaan alusta.
Jutila puolestaan arvioi, että ykköspaikalle nousu toisella kierroksella tulee olemaan haastavampaa Haavistolle kuin Stubbille.
Tujusen ja Jutilan mukaan toisen kierroksen äänestysaktiivisuutta on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Perussuomalaisten kannattajien toiminta on kysymysmerkki.
– Perussuomalaisten "supervoima" on ehkä siinä, että he ovat puolue, joka kykenee houkuttelemaan nukkuvia äänestäjiä äänestämään vaalipäivänä. Osittain perussuomalaisten hyvät vaalimenestykset ovat olleet sen supervoiman ansiota ja nyt se kysymys kuuluu, mitä sille porukalle tapahtuu nyt toisella kierroksella. Lähtevätkö he äänestämään ollenkaan vai jäävätkö he kotiin, Tujunen pohtii.
Uusimmat
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
Lataa lisää