Asiantuntija varoittaa naisia: Kolme miestyyppiä, joita kannattaisi välttää
Jos etsit elämäsi rakkautta, on kolme miestyyppiä, joita kannattaa välttää, kertoo The Sun.
Tosirakkauden löytäminen voi olla haastavaa. Muuttunut deittailukulttuuri ei tee siitä yhtään sen helpompaa – päinvastoin. Esimerkiksi Tinderissä on mahdollista antaa itsestään hyvin erilainen kuva kuin todellisuudessa onkaan.
Moni saattaakin järkyttyä tai vähintään hämmentyä nähdessään deittikumppaninsa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Jos kyseessä on mestarihuijari, hänen kulissinsa saattaa kaatua pitkän ajan jälkeen.
Australialainen seksologi Nikki Goldstein haluaakin auttaa naisia välttämään tällaisia tilanteita.
Kun esimerkiksi swaippailet miesten profiileja ja keskustelet heidän kanssaan Tinderissä, kiinnitä näihin asioihin huomiota.
LUE MYÖS: Tinder vinkkaa, mitä sovelluksessa kannattaa tehdä – ja mitkä kaksi virhettä kannattaa välttää
Herra Charmikas
Tämän miestyypin huomaat varmasti helposti. Herra Charmikas on hyvännäköinen alfauros, joka ulkoisesta habituksestakin päätellen pitää hyvää huolta itsestään.
Hän on lihaksikas, siististi pukeutuva ja jokainen hiuskarva on aina ojennuksessa. Hän saattaa vaikuttaa supliikilta herramieheltä, jolla on aina jokin kohteliaisuus sanottavanaan.
Nikki Goldsteinin mukaan Charmikas on susi lampaiden vaatteissa. Tai pikemminkin ovela kuin kettu niissä tilanteissa, joissa hän haluaa saada sinulta jotain.
– Nämä miehet kertovat sinulle sen, mitä sinä olet aina halunnut kuullakin. He lupaavat yhteisen tulevaisuuden ja antavat vinkkejä sitoutumisesta, Goldstein listaa.
Nikkie Goldsteinin mukaan tällaisten charmanttien miesten suhteen kannattaa olla varuillaan. Tavallisesti tällaiset miehet eivät pidä lupauksiaan, joten tarinoinnit yhteisestä tulevaisuudesta ovat vain sanahelinää.
Herra Ihastuja
Tämä herra on suloinen ja hieman hölmö – tietenkin erittäin viehättävällä tavalla.
Herra Ihastuja on niitä miehiä, jotka ihastuvat salamannopeasti. Tällaisissa miehissä on hieman manipuloijan tai narsistin vikaa, sillä jollain ilveellä he onnistuvat kääntämään asiat aina niin, että se olet sinä, joka pyytää anteeksi – silloinkin, kun hän on tehnyt väärin.
Nikkie Goldsteinin mukaan tällaisen miehen kanssa ei voi tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia, sitoumuksia tai päätöksiä.
Jos siis törmäät mieheen, joka on hieman oikukas ja haluaa alusta alkaen edetä nopeasti, paina jarrua ja punnitse, onko hän kenties Ihastuja, joka käyttää sinua vain varikkopysähdyksenään.
Herra Omistuksenhaluinen
Tämä mies vaikuttaa aluksi ihanalta romantikolta. Hän järjestää mielellään romanttisia illallisia tai leffailtoja, jotka ovat täynnä ruusun terälehtiä, huomionosoituksia ja pieniä mutta sitäkin imelempiä yllätyksiä.
Saatat aluksi tuntea olosi kuin prinsessaksi, joka on huomion keskipisteenä.
Ennen kuin huomaatkaan, olet aikamoisessa kiipelissä. Tällaisilla miehillä on taipumusta olla äärimmäisen omistuksenhaluisia.
Omistushalu näyttäytyy sairaalloisena mustasukkaisuutena ja ylisuojelevaisuutena.
– Toiset naiset nauttivat siitä, että heillä on mies, joka huolehtii kaikista heidän tarpeistaan. Toiset taas kokevat sen painostavana ja tukahduttavana, Goldstein analysoi.
Jos olet itsenäinen nainen, joka kaipaa omaa tilaa ja haluaa parisuhteen lisäksi pitää myös oman elämänsä, herra Omistuksenhaluinen ei välttämättä ole se oikea prinssi juuri sinulle.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähde: The Sun
Uusimmat
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
22:06
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
Lataa lisää