Aseiden 3d-tulostus sallittiin Yhdysvalloissa: "Puoliautomaattiaseista tulee suoratoistopalvelua"

Isä opetteli käyttämään 3D-tulostinta – tulosti pojalleen käsiproteesin 1:17

Yhdysvaltoissa vuosia jatkunut taistelu oikeudesta 3d-tulostaa aseita ja aseiden osia on saatu päätökseen. Korkein oikeus vastusti asiaa loppuun asti, mutta joutui lopulta taipumaan.  Asiasta kertoo Techcrunch.

Video: Isä 3d-tulosti pojalleen käsiproteesin.

Päätös kiteytyi yllättäen Yhdysvaltain perustuslaissa määritettyyn sananvapauden suojaan.

Tapauksesta teki vaikean se, että asia koskettaa kahta ristiriidassa olevaa oikeutta. Sanavapaus on Yhdysvalloissa erittäin korkeasti vaalittu oikeus, mutta samalla myös oikeus aseiden omistamiseen on kirjattu perustuslakiin. Käytännössä oikeudet siis kietoutuvat toisiinsa siten, että aselainsäädännön tiukennuksen vaatimus rajoittaa sananvapautta.

Porsaanreikä osien myymisessä

Jatkossa yksityishenkilö saa 3d-tulostaa toimivan tuliaseen osia. Sekä osien omistaminen että levittäminen on sallittua, mutta osien myyminen sen sijaan kielletään. Lakiin jää kuitenkin selkeä porsaanreikä, jonka mukaan aseiden puolivalmiiden tai kokonaan kokoamattomien osien myyminen saatetaan sallia.

Tapauksen voittanut, aseidentekijä Cody Wilson aikoo jatkossa laajentaa toimintaansa välittämällä tulostettavien aseiden ohjeita kaikille halukkailla. Hänen tarkoituksenaan on perustaa DEFCAD-tietopankki, josta löytyy vapaasti ladattavia aseiden 3d-malleja.

– Tämä on voitto ja virallinen alku ladattavien aseiden aikakaudelle. Aseet ovat ladattavissa kuten musiikkia. Puoliautomaattiaseista tulee suoratoistopalvelua, hän selostaa.

Lue myös:

    Uusimmat