Arvio laittomasta taloudesta Suomessa: Huumeet, prostituutio ja salakuljetus 180 miljoonan bisnes

Prostituutio, huumekauppa sekä tupakan ja alkoholin salakuljetus ovat bisnestä myös Suomessa. Näistä koostuvan laittoman talouden arvioidaan tuovan bruttokansantuotteeseen vajaat 200 miljoonaa euroa joka vuosi. 

Bruttokansantuotetta laskettaessa virallisista luvuista jäävät vääjäämättä uupumaan laittoman toiminnan synnyttämät eurot. Todellista BKT:ta arvioitaessa nämäkin yritetään kuitenkin ottaa huomioon, ja siksi myös laittomasta kaupasta tehdään vuosittaiset arviot. 

Laittoman talouden osuuden BKT:stä arvioidaan oleva Suomessa vain noin 0,1 prosenttia ja sen suuruus on pysynyt stabiilina viime vuosina. Euroissa arvio laittoman talouden arvosta oli vuonna 2012 noin 170 miljoonaa euroa ja vuonna 2013 yhteensä 180 miljoonaa.

Arvion tekee vuosittain Tilastokeskus, joka pyrkii arviollaan korjaamaan BKT:n vastaamaan todellisuutta.

– Yleensä puhumme laittomasta taloudesta bruttokansantuotteen osuuden näkökulmasta. Eksakti euromäärä ohjaa helposti ajatteluun ilmiön tarkasta ja ”oikeasta” koosta, vaikka kyseessä on kuitenkin arvio, kertoo yliaktuaari Merja Myllymäki Tilastokeskuksesta.

Arviot laittomasta kaupasta tehdään, jotta kansantalouden tilinpito pysyisi kattavana, tasapainossa ja vertailukelpoisena maiden välillä.

– Laittomaan talouteen käytetty raha kuitenkin kiertää taloudessa ja haluamme välttää tilanteen, jossa esimerkiksi huumekaupasta tai prostituutiosta saadut tulot näkyisivät kulutuksessa ilman tilastoitua lähdettä tuloille, Myllymäki kertoo.

 

Huumekaupan arvo noin 100 miljoonaa 

Laittoman talouden suuruudesta ei luonnollisesti ole tarkkaa tietoa, joten määrä arvioidaan erilaisia raportteja, tutkimuksia ja selvityksiä käyttäen.

Tärkeimmiksi lähteiksi Tilastokeskus mainitsee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, tullin ja poliisin aineistot.

Tietojen pohjalta arvioidaan esimerkiksi prostituution kohdalta prostituoitujen ja asiakkaiden määrä sekä palveluiden hinta. Vastaavasti huumeiden kohdalla arvioidaan aineiden hintaa, käyttäjien määrää sekä käyttömääriä ja -päiviä eri huumausaineryhmittäin.

Vastaavasti alkoholin ja tupakan salakuljetuksen arvoa tarkastellaan vastaavan kaltaisten lukujen avulla.

Vuoden 2013 luvuissa arvioitiin, että huumeiden arvonlisäys Suomen bruttokansantuotteeseen oli noin 105 miljoonaa euroa. Huumeet muodostavatkin selkeäsi yli puolet laittomasta taloudesta.

Toiseksi suurin laittoman talouden osa-alue on prostituutio, jonka suuruudeksi arvioitiin noin 55 miljoonaa euroa. Tupakan ja alkoholin salakuljetusarvo taas oli noin 20 miljoonaa euroa.

Suomessa prostituutio on laillista, mutta jää suurimmaksi osaksi hallinnollisten lähdeaineistojen ulkopuolelle. Tämän vuoksi Tilastokeskus aikoo jatkossa tilastoida prostituution laittoman talouden sijaan ainakin osittain osaksi harmaata taloutta.

Laittoman talouden lisäksi Tilastokeskuksen laskelmissa huomioidaan myös muu piilotalous, kuten harmaa talous. Arvioihin perustuen piilotalouden osuus bruttokansantuotteesta olisi kokonaisuudessaan noin 3,7 miljardia euroa.

Euroopan unionille tilastotietoa keräävä Eurostat edellyttää jäsenmailta laittoman talouden laskelmien sisällyttämistä kansantalouden tilinpitoon.

Laittoman talouden arviot on lisätty laskelmiin 1990-luvulta lähtien.

Vuosien 2014 ja 2015 lukuja ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta arvioiden mukaan ne ovat edellisvuosien tasoa.

Lue myös:

    Uusimmat