Euroopan huumetilannetta valottava tuore raportti nostaa esille tukun huolia.
Raportissa kerrotaan, että Euroopassa huumausaineita on runsaasti saatavilla kaikissa ainetyypeissä. Lisäksi huumeiden tuotanto laajenee ja monimutkaistuu entisestään.
Raportin on tehnyt Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA).
Keskuksen johtajan Alexis Goosdeelin mukaan tämänvuotinen raportti on karu muistutus siitä, että huumeongelmia esiintyy kaikkialla yhteiskunnassa.
– Se voidaan tiivistää seuraavasti: Kaikkialla, kaikkea, kaikille. Vakiintuneita huumeita on nyt laajasti saatavilla, ja uusia, vahvoja aineita ilmestyy edelleen. Huumemarkkinoilla voi esiintyä lähes mitä tahansa ainetta, jolla on psykoaktiivisia ominaisuuksia, usein väärin merkittynä tai sekoitettuna, Goosdeel kertoo tiedotteessa.
Goosdeelin mukaan huumeet altistavat kansalaisia entistä enemmän huumeisiin liittyvälle väkivallalle ja sen seurauksille.
Sisäasioista vastaava Euroopan komission jäsen Ylva Johansson puolestaan painottaa huumausaineisiin liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden olevan suuri uhka.
– Olen syvästi huolissani siitä, että Euroopassa nykyisin käytettävät aineet voivat olla terveydelle vieläkin haitallisempia kuin aiemmin. Äskettäisillä vierailuillani Euroopan merisatamiin ja Latinalaiseen Amerikkaan kävi selväksi, että huumekauppiaat jatkavat soluttautumista toimitusketjuihin, käyttävät työntekijöitä hyväksi ja vaikuttavat kielteisesti yhteisöihin väkivallan ja korruption kautta, hän sanoo tiedotteessa.
