Arvi Lind avoimena Peter Nymanille: Olen kohdannut myös kateutta ja jopa vahingoniloa

Arvi Lind:"Tieteyissä tilanteissa ärräpääkin pärähtää" 1:14

Peter Nymanin keskusteluohjelmassa tiistaina vieraileva uutisankkurilegenda Arvi Lind kertoo, että vaikka hänet muistetaan koko kansan rakastamana uutiskasvona, on hän saanut kokea myös kateutta ja jopa vahingoniloa.

Arvi Lind jäi eläkkeelle Yle Uutisten ankkurin tehtävistä lokakuussa 2003 ja jäähyväislähetystä katsoi kaikkiaan 1,6 miljoonaa suomalaista.

– Voittopuolisesti palaute on ollut hyvää, mutta ei se ole ollut kuitenkaan pelkää suosiossa paistattelemista. Kaikkia ei voi miellyttää. Minäkin olen kokenut kateutta, pahansuopuutta onnettomuuksien ja vastoinkäymisten yhteydessä jopa vahingoniloa, Lind sanoo.

Arvi Lind Peter Nymanille: "Sanoit silloin niin kauniisti"

"Tulin tänne (haastatteluun) ihan sen takia, että sinä pyysit. Kun jäin eläkkeelle, työkaverit keräsivät tervehdyskimaran. Sinä olit siinä mukana ja sanoit niin kauniisti, että jos Arvia ei olisi, niin Arvi pitäisi keksiä. Jokaisella kulttuurilla ja kansakunnalla pitäisi olla oma Arvi. Ja sitten sinä sanoit, että jos tulisi maailmanloppu, niin toivoisit, että minä kertoisin sen. Mutta siinä olisi se huono puoli, että silloin se olisi totta."

Uutiskasvona oleminen vaatii asiallista käytöstä myös vapaa-ajalla. Lind ei ole kuitenkaan pitänyt sitä minään rasitteena.

– Yliopisto-opiskeluaikana, 60-luvun alussa oli paljon illanviettoa ja menoa. Perusluonteeltani olen kuitenkin ujo ja arka, erittäin sovinnainen ja lainkuuliainen. En voisi edes kuvitella, että olisin humalassa heilunut yökerhoissa. Tavallaan edustin myös siviilissä työtäni.

Mutta yksi pieni särö tai särmä miehestä löytyy.

– Olet aika kova mies kiroilemaan. Et julkisuudessa, mutta ihmiset, jotka tuntevat sinut, tietävät, että tykkäät päästää välillä kirosanoja, Peter Nyman heittää.

– Se on kai sellaista perus maatiaissuomalaista miehen käyttäytymistä. Nyt minua hävettää, jos minä kirjoilen, koska kun olen ollut tietynlainen käyttäytyjämalli jossain vaiheessa, niin olen sanonut, että sivistynyt ihminen ei kiroile, mutta kyllä se tietyissä tilanteissa toisinaan ärräpää pääsee. 

Peter Nymanin uutuusohjelma MTV3 -kanavalla tiistaisin kello 22.35.

Lue myös:

    Uusimmat