Joel Armia on Buffalon ensimmäinen eurooppalaisvaraus viiteen vuoteen. Porilaisen hyökkääjälupauksen nimi huudettiin perjantaina NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella sijalla kuusitoista.
Suomalaiset eivät ole olleet viime vuosina kovin kovassa kurssissa. Pohjois-Amerikassa ennakoitiin silti lähes poikkeuksetta Armian menevän ensimmäisellä kierroksella. Hänet yhdistettiin muun muassa New York Rangersiin ja Anaheim Ducksiin.
- Iso kroppa on hänen ehdoton vahvuutensa. Valintaan liittyy toki riskinsäkin, Kanadan yleisradioyhtiö CBC arvioi.
Perjantai-iltana Minnesota Wildin kotihallin lavalle astelivat 16:ntena Buffalo Sabresin edustajat. Seuran omistaja Terry Pegula sai kunnian kutsua Joel Armian vastaanottamaan joukkueen paidan ja lippiksen varauksen kunniaksi.
- Hänellä on isoksi mieheksi hyvät kädet ja hän pitää hyvin kiekkoa ahtaassa tilassa. Saa nähdä, miten hän sopeutuu kapeisiin kaukaloihin, TSN-kanavan asiantuntija Pierre McGuire pohti.
Armialla itsellään on selvä käsitys ominaisuuksistaan.
- Maalinteko on vahvuuteni. Laukominen on tärkeää, ja treenaankin sitä paljon. Nopeutta ja voimaa on saatava lisää. Ässien kanssa on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä. Mutta katsotaan, Joel mietti The Hockey Newsin haastattelussa.
Buffalo ei ollut varannut ensimmäistäkään eurooppalaista pelaajaa viiteen vuoteen. Sabresin huomattavin suomalaispelaaja on ollut niin ikään Porin Ässissä aloittanut Christian Ruuttu, joka pelasi Buffalossa vuosina 1986-1992. Tällä hetkellä ryhmässä ei ole suomalaisia.
Uusimmat
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
Lataa lisää