Suomen kaikkien aikojen missikaunotar, Miss Universum 1952 Armi Kuusela vierailee elokuussa Muhoksella.
Vuonna 1952 Miss Universumin kruunun päähänsä saanut Armi Kuusela vierailee pitkästä aikaa Suomessa elokuussa. Nykyään nimellä Kuusela-Williams tunnettava missi saapuu kotipaikkakunnalleen Muhokselle 23. elokuuta. Vierailun aikana Armi tutustuu Muhoksen kirkonkylään ja tapaa paikkakunnan asukkaita.
Kuusela-Williamsin harvinainen Suomen-vierailu tuo varmasti Muhoksen pieneen keskustaan paljon mediaa ja uteliaita Armi-faneja. Yleisessä tapaamisessa kaikilla Armi-faneilla on mahdollisuus päästä tervehtimään legendaarista kaunotarta. Muhoksen kunnanjohtajan Jukka Syvävirran mukaan melkoiseen pyöritykseen on varauduttu:
– Tätä Armin tervehtimispaikkaa vaihdettiin jo kertaalleen suurempiin tiloihin. Alun perin kohtaamispaikaksi oli ajateltu Koivu ja Tähti -kulttuurikeskusta, mutta nyt paikaksi on valikoitunut suuremman tilan takia kirkonkylän koulu.
Syvävirta on luottavaisin mielin sen suhteen, että Armi-huuman valtaamassa kunnassa saadaan pidettyä järjestys yllä, myös yleisessä tapaamisessa.
– Kuun vaihteessa meillä on työryhmän kokous, jossa käymme vielä läpi muun muassa turvajärjestelyjä sekä Armille annettavia lahjoja.
Muhoksella otetaan Armi varmasti avosylin vastaan. Armin toiveesta hän tapaa aiemmin häneen yhteyttä ottaneita Lions Clubin jäseniä sekä entisiä koulukavereitaan.
– Vielä on ollut aika rauhallista kylällä, mutta minulla on kyllä puhelin soinut.
– Armin kanssa aikoinaan samalla luokalla olleitakin asuu Muhoksella vielä viisi. Heistä neljä on saatu jo kiinni ja ainakin kolme on pääsemässä mukaan tervehtimään Armia.
Armi Kuusela-Williamsin Suomeen saapumisesta uutisoi ensimmäisenä perjantain Iltalehti.
Uusimmat
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää