Armeija-aika voi lisätä tupakointia ja epäterveellisiä ruokailutapoja

Väitös: Käytännöt kannustavat polttamaan 2:03

Armeijan käyminen saattaa lisätä epäterveellisiä elämäntapoja ainakin palveluksen aikana, paljastaa perjantaina tarkastettava väitös.

Nuorisotutkija Anni Ojajärven väitöstutkimuksen mukaan varusmiesyhteisöllä on paljon valtaa esimerkiksi nuoren tupakointiin ja syömiseen.

Tutkimuksen mukaan armeijan käytännöt tukevat esimerkiksi tupakointia.

– Varusmiespalveluksessa oman tilan saaminen on vaikeaa, mutta tupakoiville nuorille on varattu oma, instituution sääntöjen ulkopuolelle jäävä vapauden valtakunta, tupakkakoppi, Ojajärvi kuvailee.

Varusmiehille tupakointi on yksi stressinhallintakeino, joka sopii instituution käytäntöihin, imagoon ja historiaan. Puolustusvoimissa nousseen keskustelun jälkeen puolustusvoimat on pyrkinyt nuorten tupakoinnin vähentämiseen.

Iltavapaisiin kuuluu herkuttelu 

Tutkimuksessa käsitellään myös armeijaruokailua ja nuorten miesten suhtautumista ruoan terveellisyyteen.

– Armeijassa ruokailu jakautuu kahtia, kehon pikaiseen tankkaukseen mukessa eli muonituskeskuksessa ja iltavapailla nautittuihin herkkuihin. Mikäli nuorella itsellään ei ole aktiivista terveysvalintoja ohjaavaa motiivia, hän seuraa instituution käytäntöjä ja varusmiesyhteisöä, Ojajärvi toteaa.

Nuorisotutkijalla on varusmiespalveluksesta omakohtaista kokemusta, sillä hän selvitti varusmiesten terveystajua suorittamalla alokaskauden heidän kanssaan.

Ojajärven väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ensi perjantaina. Aineistona on vuonna 2008-2009 Parolannummen Panssariprikaatissa toteutettu kenttätyö. Väitöskirja kuuluu sosiologian oppiaineeseen.

Lue myös:

    Uusimmat