Naisten ja miesten yhteismajoituskokeilu jatkuu armeijassa

Nais- ja miespuolisten varusmiesten yhteismajoituskokeilu jatkuu ainakin ensi vuoden loppuun asti Kainuun ja Karjalan prikaateissa sekä Reserviupseerikoulussa, kertoo Puolustusvoimat. Kokeilu toteutetaan kaikilla koulutusjaksoilla.

Kokeiluun osallistuvat varusmiehet majoittuvat samoissa tuvissa.

Puolustusvoimien mukaan viime toukokuussa alkaneen kokeilun aikana on havaittu, että yhteishenki ja tiedonkulku ovat parantuneet.

Kokeilun tavoitteena on selvittää yhteismajoituksen vaikutuksia varusmiesten toimintakykyyn, ryhmäkiinteyteen, palveluksen sujuvuuteen, tiedonkulkuun, koulutustuloksiin ja tilojen käyttöön.

– On tärkeää jatkaa kokeilua, jotta voimme varmistua mallin soveltuvuudesta koko palvelusajalle ja edelleen seurata varusmiesten kokemuksia yhteismajoittumisesta eri palvelusvaiheissa ja tilanteissa, kuten yksikköä ja tupaa vaihdettaessa, Maavoimien koulutuspäällikön, everstiluutnantti Timo Hännisen sanoo tiedotteessa.

Yhteismajoituskokeiluun osallistuminen on vapaaehtoista ja edellyttää kaikkien samassa tuvassa majoittuvien suostumusta.

Valtaosa koulutettavista osallistunut

Enemmistö kokeilussa mukana olevasta Maavoimien henkilöstöstä ja varusmiehistä näkee yhteismajoituksen positiivisena ja lisänneen palveluksen sujuvuutta sekä tehokkuutta.

– Pääesikunta tekee saatujen kokemusten perusteella esityksen puolustusministeriöön 30. huhtikuuta mennessä kokeilun pidentämiseksi vuodesta 2021 eteenpäin tai muista jatkotoimenpiteistä, Hänninen kertoo.

Yhteismajoituskokeilu on ollut suosittu. Tänä vuonna yli 90 prosenttia Reserviupseerikoulun upseerioppilaista antoi suostumuksensa kokeiluun, Karjalan prikaatissa suostumuksen antoi 70 prosenttia ja Kainuun prikaatissa 60 prosenttia kesän alokkaista.

Yhteistupiin majoitetaan suurin piirtein yhtä paljon miehiä ja naisia. Suihku- ja wc-tilat ovat myös yhteistuvissa majoittuville miehille ja naisille erilliset.

Lue myös:

    Uusimmat