Arla Ingman kiittelee Valion hintaratkaisua

Arla Ingman on tyytyväinen kilpailija Valion päätökseen, jonka mukaan se aikoo nostaa perusmaitojen hintaa noin 30 prosentilla helmikuun alusta lähtien. Arla Ingmanin mukaan perusmaitoja on pitänyt myydä tappiollisena, mutta nyt se aloittaa itsekin neuvottelut kauppojen kanssa hintahaitarista.

– Kilpailuviraston päätöksen taustalla on se, että perusmaitoja on Valion alihinnoittelusta johtuen myyty tappiolla jo useamman vuoden ajan. Perusmaitojen liiketoiminta on tuottanut meillekin tappiota, sanoo Arla Ingmanin toimitusjohtaja Reijo Kiskola MTV3 Uutisille.

– Tottakai me analysoimme nyt tilanteen tarkkaan ja käynnistämme sitten neuvottelut kaupan kanssa. Katsotaan, mihin se aikanaan johtaa.

Sen kummemmin Kiskola ei halua ottaa kantaa Arla Ingmanin maidon hintatasoon.

– Tässä saattaa lyhyellä aikataululla käydä siten, että kuluttajahinta voi nousta. Se on tietenkin loppujen lopuksi kaupan ratkaisu, joka maidon hinnoittelee, Kiskola toteaa.

– Tämän asian yhteydessä täytyy muistaa, että kyseessä on pitkän aikavälin ratkaisu. Kilpailuviranomainen pyrkii aikaansaamaan sen, että perusmaidossa säilyy kilpailutilanne ja pitkällä aikavälillä se on myös kuluttajan etu.

Kilpailuvirasto antoi joulukuussa lausunnon, jonka mukaan Valio olisi pyrkinyt sulkemaan kilpailua pois perusmaitomarkkinoilta Suomessa pudottamalla tukkuhinnat huomattavasti alle kustannusten. Kilpailuvirasto esitti, että markkinaoikeus määräisi Valio Oy:lle 70 miljoonan euron seuraamusmaksun määräävän aseman väärinkäytöstä.

Valio aikoo käynnistää valitusprosessin ja hakee markkinaoikeudelta täytäntöönpanokieltoa hinnankorotuksille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat