Arktista pääsiäistä – Pekka Pouta: En muista näin kylmää jaksoa näin myöhään

Suomen virtaa pohjoisesta arktista ilmaa koko pääsiäisen ajan.

– Kannattaa unohtaa keväily, ja suhtautua pääsiäiseen kuin hiihtolomaan, niin sitten voi olla kivaa, MTV:n meteorologi Pekka Pouta sanoo.

Lämpötila on laskenut pakkasen puolelle aivan etelärannikkoa lukuun ottamatta.

– Etelä-Suomessa saadaan jopa lunta. Tiet ovat kuitenkin plussan puolella, joten pitää sataa vähän sakeammin, että tien pinnalle jäisi jotain.

Pohjoisessa on tänään pilvistä ja vähän pakkasta. Etelässä on yksittäisiä voimakkaampia sateita, mutta lämpötila on kuitenkin plussan puolella.

– Tästä eteenpäin on kylmää ja paikoitellen kuurosateita.

Talvirenkaat vielä tarpeen

Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan iltapäivällä. Poudan mukaan ajokeli on iltapäivällä etelässä kohtalainen.

– Välillä tulee rankkoja lumikuuroja, joten varsinkin jos olet liikkeellä kesärenkailla, kannattaa varautua siihen, että ajaa tien sivuun. Tien pinnat ovat kuitenkin iltapäivisin niin paljon plussalla, että kovin pitkään ei tarvitse odotella, kun ne ovat sulat.

Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä epävarmempaa on, että tiet ovat edes plussalla.

– Toivottavasti ette vaihtaneet niitä kesärenkaita pääsiäiseksi. Jos vaihdoitte, niin ehkä jos etelässä liikkuu vain puolenpäivän jälkeen ja varautuu siihen, että lumikuurojen aikaan tarvittaessa pysähtyy, voi pärjätä.

Lapissa jopa -25 astetta

Koko pääsiäissäätä leimaa kylmyys.

– Näillä kylmää jaksoa näin myöhään en muista.

Venäjältä tulee kylmä annos toisensa jälkeen. Näin ollen ilma ei pääse kunnolla lämpenemään. Etelässä ja lounaassa käväistään plussalla iltapäivisin.

– Aamuisin etelässäkin voi olla pakkasta viidestä kymmeneen astetta. Jos tuuli heikkenee ja selkenee kunnolla, voi Lapissa olla yli 25 astetta pakkasta.

 

Lue myös:

    Uusimmat