Arktisella alueella salamoi nyt tuplasti aiempaa enemmän – saattaa vaikuttaa radikaalisti myös Suomen ja koko Euroopan säähän

Ilmastonmuutoksen karut merkit näkyvät arktisilla alueilla yhä enemmän: salamointi on kasvanut alueella huomattavasti ja tutkijoiden mukaan tämäkin on seurausta ilmaston lämpenemisestä, kertoo The Guardian.

Arktisella alueella rekisteröitiin kuluneen vuoden 2021 aikana 7 278 salamaa. Lukema on lähes tuplasti enemmän kuin kuluneen yhdeksän vuoden aikana yhteensä.

Arktisella alueella ei normaalisti ole sellaista lämpöä, jota salamoiden syntyyn tarvitaan. Tämä huolestuttaa tutkija-meteorologi Chris Vagaskyä.

– Kuluneen kymmenen vuoden aikana salamoiden kokonaismäärä napapiirin pohjoispuolella on ollut melko tasainen. Mutta planeettamme korkeimmilla leveysasteilla eli 80 ° pohjoispuolella salamointi on kasvanut rajusti, Vagasky toteaa.

Salamoinnista on tullut merkittävä indikaattori tutkittaessa ilmaston lämpenemistä.

Merien kohonnut lämpötila ja sen myötä tapahtuva jäiden sulaminen saa kosteutta haihtumaan ilmaan ja tämäkin on omiaan lisäämään ukkosmyrskyjen syntyä. Lisämausteena toimivat korkeammat lämpötilat ja ilmakehän epävakaus. 

– Muutokset arktisen alueen säässä voivat merkitä myös muutoksia kotikulmiemme säässä. Se mitä tapahtuu kotiseudullasi on seurausta siitä, miten sääolosuhteet muuttuvat muualla.

– Arktisen alueen muutokset voivat merkitä sekä äärimmäistä kylmyyttä että valtavia lämpöaaltoja tai muita äärimmäisiä sääolosuhteita koko Eurooppaan, Vagasky povailee.

Noin viisitoista prosenttia metsäpaloista on salamien aikaansaamia. Tällaisia metsäpaloja nähtiin viime vuoden aikana paljon sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Vagaskyn mukaan on mahdollista että myös salamoinnin seurauksena syntyneet metsäpalot lisääntyvät tulevaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat