Arja Korisevalle sanottiin, ettei Koriseva-nimi myisi – tätä nimeä hänelle ehdotettiin
Arja Koriseva uskoo, että hieman erikoisemmasta nimestä on ollut hänelle hyötyä.
Parhaillaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kilpaileva iskelmätähti Arja Koriseva vieraili sunnuntaiaamuna Huomenta Suomen haastattelussa keskustelemassa paitsi kiireisestä tanssisyksystään myös menestyksekkäästä urastaan iskelmätähtenä.
Koriseva juhlistaa tänä vuonna 35-vuotista taiteilijauraansa. Hän singahti kansan tietoisuuteen vuonna 1989, kun hänet kruunattiin tangokuningattareksi.
Huomenta Suomessa esitettiin vuonna 1989 kuvattu arkistovideo, jossa Korisevaa haastattelee juontaja ja toimittaja Heikki Hietamies. Haastattelussa Hietamies pohtii Korisevan sukunimen herättämiä mielikuvia.
– Arjaparalla oli sellainen huoli, että kun hänen nimensä on vähän erikoinen, niin mitä sanoo tuomaristo, kun he ajattelevat, että siellä se likka vaan korisee, Hietamies sanoo videolla saaden yleisön purskahtamaan nauruun.
– Tästä on kyllä kauan puhuttu, kun (nimellä) sattuu olevan tällainen suomenkielinen merkitys, joka ei ehkä sovi laulajalle, mutta sen verran täytyy olla itsetuntoa, että omalla nimellään kehtaa esiintyä, Koriseva vastaa videolla Hietamiehelle.
Koriseva kertoi Huomenta Suomessa, ettei ole koskaan harkinnut toisen taiteilijanimen ottamista siitäkään huolimatta, että on kuullut nimensä tiimoilta soraääniä.
– Minulle sanottiin silloin, ettei sellaista levyä suostuta julkaisemaan, jonka kannessa on "Arja Koriseva", se ei myy. Minusta piti tulla Arja Karen, sellainen taiteilijanimi minulle silloin keksittiin, hän paljasti.
Koriseva kertoi kuitenkin uskovansa, että hieman erikoisemmasta nimestä on ollut hänelle hyötyä.
– Se on kääntynyt voitoksi. Minä olen aina osannut nauraa itselleni ja minulle saa nauraa. Minua ei myöskään koskaan kiusattu nimestäni, hän sanoi.
Yllä olevalla videolla Koriseva tunnelmoi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa ja kertoo kiireisestä syksystään sekä asumiskuvioistaan. Alla olevalla videolla iskelmätähti kertaa uraansa ja esittääLeipää, lempee, lämpöö -kappaleen pianisti Minna Lintukankaan kanssa.
Uusimmat
-
11:28
SM-liiga muistaa traagisesti menehtynyttä Janne Puhakkaa illan ottelukierroksella
-
11:15
Kirsi Alm-Siiralta uusi aluevaltaus: "Mikään julkisuus ei ole näille tarinoille liikaa"
-
10:59
Jos nykyinen suunta jatkuu, Trump voi voittaa selvin lukemin
-
10:52
Taffelin sipsipusseihin merkittävä muutos
-
10:45
Liigajoukkueen otteissa pohjakosketus – asiantuntijalta yllättävä ehdotus: "Pitäisikö ottaa enemmän jäähyjä?"
-
10:43
Kysely: Lähes joka kymmenes pk-yrittäjistä havainnut korruptiota
-
10:43
Uutta tietoa pikaratikkakolarista: Vaunun epäillään kääntyneen väärälle raiteelle
-
10:42
Tiesitkö? Tämän merkin on pian löydyttävä kaikista nastattomista talvirenkaista
-
10:36
Porissa ei saada katuvaloja päälle jatkuvien sähkökaapelinäpistysten vuoksi
-
10:32
Poliisi: Kuopiossa puolisonsa taposta epäilty ikämies suunnitteli poliisin ampumista
-
10:22
Pyöräilijä kuoli törmäyksessä linja-auton kanssa Närpiössä
-
10:12
Moni kaipailee nollakorkoja, mutta professori ei: "Oire laajemmista ongelmista"
-
10:05
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Uusi hahmo saapuu Pihlajakadulle
-
10:03
Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laskenut – yhden tuoteryhmän suosio kasvaa vain
-
09:27
Lionel Messi hurjana murskajaisissa – Argentiinan supertähti piti vastustajaa pilkkanaan
-
09:10
Hurja huhu: Lindsey Vonn suunnittelee paluuta
-
09:09
Hiilaritonta sushia! Ennennäkemätön suomalaiskeksintö palkittiin maailman parhaana
-
09:05
Tavaroiden heittelyä, ahdistelua ja perheen uhkaamista: Näin kauppojen henkilökuntaa häiriköidään
-
08:58
Pysäyttävä näky NHL-ottelussa – kyyneleet virtasivat Johnny Gaudreaun muistolle
-
08:58
Venäjän hyökkäystä ei voida poissulkea, varoittaa Ruotsin puolustusministeri: "Valmis ottamaan suuria riskejä"
-
Lataa lisää