Mainos

Arafat: Itsenäisyysjulistus Israelin vaalien ohi

Arafat vihjaisi tänään, ettei julistakaan palestiinalaisten itsenäistä valtiota ennen Israelin toukokuun puolessa välissä pidettäviä vaaleja.

Arafat kertoi Japanin pääministerille, että useat Euroopan maat, Venäjä ja Yhdysvallat ovat kehottaneet häntä siirtämään itsenäisyysjulistusta.

Aiemmin Jasser Arafat on sanonut julistavansa palestiinalaisten itsenäisyyden neljäs päivä toukokuuta. Vajaa viikko sitten tehdyn kyselyn perusteella enemmistö israelilaisista tukee ensimmäistä kertaa palestiinalaisten omaa valtiota.

Tel Avivin yliopiston tekemässä kyselyssä noin 70 prosenttia Israelin juutalaisista uskoi, että palestiinalaisten oma valtio on väistämätön asia.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.