Arabimaiden mellakat voivat aiheuttaa ennätyksellisen öljykriisin

Egyptin epävakaisuudet voivat levitessään aiheuttaa maailmaan öljykriisin.

Levottomuudet ovat jo nostaneet öljyn maailmanmarkkinahintaa, mutta asiantuntijan mukaan tämä heilahtelu on vielä varsin pientä.

Markkinoilla pelätään nyt levottomuuksien tuovan epävakautta koko Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään.

– Tämä on erikoinen tilanne, sillä teollisuusmaat eivät ole vielä täysin päässeet taantumasta eroon. Nyt jos tulisi öljykriisi päälle, niin teollisuusmaille koittaisivat ankeat ajat, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan kansainväliseen talouteen erikoistunut tutkija Paavo Suni.

Sunin mukaan markkinoiden epävakauden leviäminen järkyttäisi markkinoita pahasti.

– Uhkakuvien kaltainen kriisi on koettu viimeksi 1970-luvulla.

Egyptin kriisi on nostanut öljyn hintaa maailmanmarkkinoilla jo lähes 100 dollariin tynnyriltä. Maassa mielenosoitukset jatkuvat edelleen.

– Egyptin kriisin aiheuttama hinnannosto voi näkyä meidän suomalaisten bensalaskussa melko nopeasti, jopa kuukauden päästä.

Suni muistuttaa, että bensiinin hintaan vaikuttaa raakaöljyn hinnan lisäksi moni muukin tekijä polttoainemarkkinoilla.

Lue myös:

    Uusimmat