Arabianrannan joulukuinen lapsen murha siirtyy kesäkuussa syyttäjälle – viivästynyt mielentilatutkimus lykkäsi kylmäävän verityön käsittelyä

Helsingin Arabianrannan murha siirtynee syyteharkintaan kesäkuussa arvioitua myöhemmin, kertoo tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Viivästymisen syynä on mielentilatutkimuksen myöhästyminen. Lausunnossa arvioidaan, onko rikoksen tekijä ollut syyntakeinen eli ymmärtänyt tekonsa. Lausunto on keskeinen sen arvioinnissa, tuomitaanko henkilö rangaistukseen vai määrätäänkö tämä esimerkiksi hoitoon.

Kanthin mukaan poliisi odottaa mielentilaa koskevan lausunnon tulevan kesäkuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen poliisi laittaa pöytäkirjan kasaan ja lähettää sen syyttäjälle syyteharkintaa varten. Kanth ei arvioi tarkkaan, miten pitkään pöytäkirjan kasaamisessa menee.

– Riippuu lausunnon sisällöstä, hän toteaa.

Teosta vangittu 36-vuotias mies on myöntänyt tappaneensa siskonsa 7-vuotiaan pojan teräasetta käyttäen viime jouluaattona. Hänen mukaansa tekoon vaikuttivat hänen kokemansa harhat.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat