Applen laitteet näyttävät mainoksissa aina samaa aikaa – tässä syy

Oletko huomannut, että Applen tuotemainoksissa puhelimet, tabletit ja tietokoneet on aina asetettu samaan kellonaikaan?

Sama kellonaika ei ole vain sattumaa, eikä sattumalta valittu. Kellonaika nimittäin juontaa juurensa Applen ensimmäisen iPhonen julkistukseen. Ihka ensimmäinen iPhone julkaistiin 9. lokakuuta 2007 kello 9.42.

Alussa kaikissa iPhone-mainoksissa aika olikin asetettu aikaan 9.42. Tämä kuitenkin aikaistui minuutilla, kun kaikkien aikojen ensimmäinen iPad julkistettiin. Sen aika oli nimittäin asetettu mainoskuvissa kello 9.41. Julkistuksen jälkeen kellonaika vakiintui kaikissa Applen tuotemainoksissa kello 9.41.

Applelta on myös paljastettu, että julkistustilaisuudet on suunniteltu niin, että tasan kello yhdeksän alkavan tilaisuuden puheosuudessa päästäisiin tuotejulkistusvaiheeseen noin 40 minuuttia aloituksen jälkeen. Tämän tarkoituksena on, että kaikki laitteet synkronoituisivat yhteen ja näyttäisivät samaa aikaa. Näin käy kuitenkin todellisuudessa harvoin.

Applen älykellojen aika on sen sijaan asetettu osoittamaan aikaa 10.09 tai 10.10. Näin kellon viisarit eivät ole logon tiellä. Yhdeksää yli kymmenen -kellonaikaa on perusteltu sillä, että se on itse asiassa symmetrisemmän näköinen kuin 10.10.


Lähde: Tech Insider

Lue myös:

    Uusimmat