Apple toi katsottavaksi ensimmäisen TV-sarjansa avausjakson - kyseessä ”sovelluskehittäjien Leijonan luola”

Apple on tuonut katsottavaksi avausjakson sen historian ensimmäisestä omasta TV-sarjasta Planet of the Apps. Sarja on katsottavissa Apple Musiikki -sovelluksen Selaa-näkymän ja iTunesin kautta. Ensimmäisen jakson pääsee katsomaan ilmaiseksi, sen jälkeen vaaditaan Apple Musiikki -tilaus.

Applen ensimmäistä sarjaa voi kuvailla sovelluskehittäjien Leijonan luolaksi. Kehittäjät esittelevät sarjassa ideoitaan uusista sovelluksista tuomareille, jotka voivat lähteä hankkeisiin mukaan valmentajana. Lopulta tarkoitus on myydä sovellusidea sijoituskohteena pääomasijoittajalle, Lightspeed Venture Partnersille, ja saada sille rahoitusta. Aluksi ideaa esittelevät pääsevät kertomaan siitä vain 60 sekunnin ajan seisoen ajan kulumisesta liikkumisellaan viestivillä liukuportailla.

10-jaksoisen sarjan seuraavat jaksot nähdään aina tiistaisin viikon välein.

Planet of the Appsin idea tuli muusikko will.iamilta sekä tuottaja Ben Silvermanilta, jotka aluksi tarjosivat sarjaa muille tahoille ennen Applen kiinnostuttua siitä. will.i.am yhdessä yrittäjä Gary Vaynerchukin sekä näyttelijöinä tunnetuksi tulleiden, sittemmin myös yrityksiä perustaneiden Gwyneth Paltrowin ja Jessica Alban kanssa muodostavat asiantuntijaraadin, joista sovelluskehittäjien on määrä ainakin joku hurmata ideansa tukijaksi.

Applen seuraavia tulevia sarjoja tulee olemaan syksyllä julkaistava Carpool Karaoke, joka perustuu James Cordenin talkshow’n suosituksi nousseeseen osioon jossa autokyydissä vierailevat tunnetut muusikot. Lisäksi Applen sisältöihin jatkossa kuuluvat lukuisat, erityisesti musiikkiaiheiset dokumentit.

Lue myös:

    Uusimmat