Amerikkalaistyttö perheineen kertoo älykellon pelastaneen hänen henkensä, kertoo ABC News.
Katso yllä olevalta videolta vinkit, miten voit säästää iPhonen akkua!
18-vuotias Deanna Recktenwald oli huhtikuun loppupuolella kirkossa kotikaupungissaan Floridassa, kun hänen Apple Watch -älykellonsa hälytti. Naisen leposyke oli kohonnut nopeasti lukemaan 160.
– En tiennyt ollenkaan, mitä tapahtui ja se tuli aivan yllättäen, Deanna kertoi ABC Action Newsille.
Deannan äidin, Stacey Recktenwaldin mukaan kello kehotti naista hakeutumaan apuun. Sairaanhoitajana toimiva nainen ei ollut heti vakuuttunut, että kello olisi oikeassa, sillä Deannalla ei ollut muita oireita pienen päänsäryn ja hengenahdistuksen lisäksi.
Sairaalassa kuitenkin todettiin, että kellon lukemat pitivät paikkansa. Selvisi, että Deanna kärsi munuaisten vajaatoiminasta. Yllätys oli suuri, sillä Deanna oli aiemmin ollut täysin terve ja urheilullinen tyttö.
"Olen ikuisesti kiitollinen"
Deanna joutui sairaalaan kolmeksi päiväksi. Seuraavan muutaman vuoden aikana Deannalla voi olla edessä elinsiirto, sillä munuaiset ehtivät vaurioitua pysyvästi.