Apple-pomo tyrmäsi valehtelusyytökset iPhone 7:n kotipainikkeesta ja kameran linssistä
Applen markkinointijohtaja Phil Schiller on tyrmännyt suoralta kädeltä väitteet, ettei iPhone 7:ssä enää olisi kamerassa ja kotipainikkeessa safiiripintaa.
Safiirin käyttö joutui kyseenalaiseksi, kun JerryRigEverythingin naarmutustestissä sekä kotipainike että kameran linssi naarmuuntuvat Mohsin kovuusasteikon kuutosta vastaavalla terällä. Safiirin naarmuttamiseen pitäisi pystyä vasta kovuusasteikon yhdeksän terä.
Twitterissä asiasta kysyneelle vastannut Applen markkinointijohtaja Phil Schiller kuitenkin totesi, että JerryRigEverythingin väitteet kotipainikkeen ja kameran puuttuvasta safiiripinnasta ”eivät ole totta”. Schillerin mukaan ”kameran linssin pinta ja kotipainikkeen päälinen ovat molemmat safiiria” – aivan kuten jo edeltävissäkin iPhoneissa ja aivan kuten Apple myös iPhone 7:n teknisissä tiedoissa kertoo.
Applen valehtelu tällaisessa asiassa olisikin ollut uskomatonta. Mahdollisia selityksiä JerryRigEverythingin testituloksille on vaikea arvailla, mutta toki jos vastavuoroisesti JerryRigEverythingin väitteistä mallia ottaa voisi häntäkin hyvin toisaalta epäillä valehtelusta huomion kalastelun toivossa – ehkä testissä käytetyt terät edustivatkin oikeasti korkeampaa kovuusasteikkoa. Toki muitakin selityksiä tuloksille voi löytyä.
Uusimmat
-
20:11
MTV seuraa: Kärkimies Kalle Rovanperä ajoi pohja-ajan! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:03
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – ykkösketjun mies teki uuden NHL-diilin
-
20:01
Oliver Helander puhkaisi 80 metrin rajan
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
18:17
Kenen koneelle murtauduttiin, mitä tietoja vuosi ja mikä on Venäjän rooli? – Viranomaiset vaitonaisia Supo-tutkinnassa
-
Lataa lisää