Anttila aloittaa yt:t Kodin Ykkösissä: Luottamusmieheltä karu arvio

Anttila aloittaa yt-neuvottelut Kodin1-tavarataloissa. Yhtiön mukaan tavaratalot ovat olleet viime vuosina tappiollisia ja niiden toimintaa arvioidaan uudelleen.

Jatkossa omistaja suunnittelee keskittyvänsä vain Anttila-tavarataloketjun ja verkkokaupan kehittämiseen.

Neuvottelut koskevat 531:tä henkilöä yhdeksässä tavaratalossa sekä keskusyksikössä. Työnantaja on ilmoittanut, että irtisanomisuhan alla on enintään 300 ihmistä.

– Jos puhutaan 300:sta irtisanottavasta, pelkään pahoin, että osumme aika lähelle totuutta, Anttila-tavaratalojen pääluottamusmies Kai Vauhkala arvioi tilannetta STT:lle.

Vauhkalan mukaan ratkaisu tarkoittaa, että Kodin1 -brändi hiipuu pikkuhiljaa pois. Hän ei tiedä, mitä Kodin Ykkösen verkkokaupalle käy.

– Osalle varmaan löytyy uutta työtä, mutta täytyy muistaa, että henkilöiden määrä on iso ja tavaratalot ovat eri puolilla Suomea.

Vauhkalan mukaan lopulliseen määrään vaikuttavat myös muun muassa eläkeratkaisut.

Kesko myi Anttilat pääomasijoittaja 4K Investille reilu vuosi sitten.

Toimitusjohtaja Markus Roschel kertoo tiedotteessa, että esimerkiksi sisustustuotteiden valikoimaa aiotaan kehittää Anttiloissa sekä verkossa.

Mahdollisuutta muuttaa Kodin1-tavarataloja Anttiloiksi selvitetään. Yhtiön mukaan ainakin Helsingin Kaisaniemen Kodin Ykkönen aiotaan muuttaa Anttilaksi syksyn kuluessa.

Anttila-tavaratalojen määrä kasvaa tulevien kuukausien aikana 30:een.


Lue myös:

    Uusimmat